28.3.2011

Huplista kevät! Yhtä köyttä yhdessä tehden...


Aamu valkeni harmaana: maaliskuun maalari ei tunnu saavaan maalausta aikaiseksi: taas on taulunpohja uudessa lumisessa pohjamaalissa. Miten se näyttääkään niin harmaalta! Keväisen lohdun tuo vanha sanonta: "‎joka takitta lakitta maaliskuussa halkoja hakkaa, se kintaat kädessä toukokuussa sontaa kantaa"...

Lisäaikaa sisä-kädentöille.

Kerron huplista ja hupliköysistä. Ehkä keksit niille keväistä käyttöä! Ikkunalaudat ovat täynnä orastavia tai vielä itäviä kasvualustoja. Köysillä voi loihtia lisää kasvatustilaa virittelemällä amppeleita. Tai jos et ole viherpeukalo, vaan paremminkin ikiliikkuja, köydet ovat parhaita hyppynaruja! Puisella hupli-ukolla saat näppärästi aikaiseksi oikeaa köyttä. Materiaaleiksi sopivat mainiosti matonkuteet.


Mikä hupli?


Sain joulun alla pullean kirjekuoren ystävältäni Turkka Aaltoselta. Sisältä löytyivät puinen vekotin ja piirretyt vekottimen käyttöohjeet. Ensikatsomalla hupliksi nimetyn vekottimen toimintaperiaate ei selvinnnyt - oli pakko tarttua hupliin.







Yllätyspostin ajoitus oli loistava, sillä suunnittelin Salon kaupungin Polku-projektiin työpajaa teemalla "Aika - käsityöt". Hupli antoi vauhtia, sisältöä ja uusia ideoita. Hupli on Turkka Aaltosen mukaan ikivanha kivikautinen työkalu ja ollut viimeksi käytössä useilla alkuperäiskansoilla.

Hupliköyden tekoa päiväkodissa


Yhteen köyteen valmistetaan kolme säiettä. Kutsun säikeitä alkuköysiksi (=kaksinkertainen matonkude).

Köysien valmistaminen sujuu 9 lapsen ryhmässä seuraavassa työjärjestyksessä:

Ensin työnjako. Tarvitaan kolme "huplin pyörittäjää", kolme "köyden vartijaa" ja kolme "laadun tarkkailijaa". Jokainen lapsi on vuoroin pyörittäjä, vartija ja tarkkailija. Näin syntyy yhteensä kolme köyttä.

1. Ensimmäiset kolme pyörittäjää valitsee kukin yhden matonkudekerän eli värin "alkuköyteen". Yksi valmis köysi tarvitsee kolme alkuköyttä. Käytimme mummuni vanhoja matonkuteita. Lisäksi teimme köysikudetta lasten kotoa tuomista vanhoista tekstiileistä, joista kullakin oli tarina kerrottavanaan.



Matonkude (eli alkuköyden kude) viedään köydenvartijan kädessä olevan kepin kautta kaksin kerroin huplin päähän kiinni.



Huplin pyörittäjä pyörittää alkuköyttä myötäpäivään. Köyden laaduntarkkailijat valvovat että kierteestä tulee tarpeeksi tiukka. Tavoitteena on kieputtaa kaikkien kolmen alkuköyden kierteet suurin piirtein samalle kireydelle. Toiset köydenpyörittäjät tarvitsevat huplin pyöritykseen hieman taustatukea. Pyöritysliike voi olla oudostaan vaikea ja raskaskin.


Alkuköysi irroitetaan huplista. Ensimmäiset köydenpyörittäjä sekä -vartija jäävät odottamaan kahden muun alkuköyden valmistumista pitämällä omaa alkuköyttä kireällä. Kaksi muuta pyörittäjää valmistavat vuorollaan alkuköyden kiertäen matonkudetta huplilla samaan suuntaan eli myötäpäivään.


Kaikki kolme valmista alkuköyttä siirretään huplin päähän. Kukin köydenvartija pitää huolta että alkuköysi pysyy yhteen köyteen kieputettaessa sopivan kireällä ja erillään toisista köysistä (köydet eivät saa kipartua ja löysä köysi alkaa helposti pomppimaan kieputettaessa). Kolme alkuköyttä kieputetaan huplilla yhdeksi köydeksi vastapäivään. Suunta on tärkeä! Alkuköydet myötäpäivään ja varsinainen köysi vastapäivään.


Valmis köysi irroitetaan huplista ja köyden päät solmitaan. Tehtäviä vaihdetaan, kunnes jokainen on saanut olla pyörittäjä, vartija ja tarkkailija...

On syntynyt kolme hupliköyttä!


Valmiit köydet ovat lastenkin mielestä todella kauniita. Keksimme yhdessä erilaisia leikkejä mihin köysiä voi käyttää: hyppynarua, hiirenhäntää, hevosta, nattaa, arvoitusta, hinausta, majan sidontaa...



Köysien tekeminen olikin "lasten leikkiä": köysi syntyi helposti. Yksin tehdessä pitää miettiä mihin sitoa alkuköydet odottamaan yhteen kieputusta. Alkuköydet on mitoitettava saman pituisiksi, jotta yhteen kiertäminen onnistuu nätitsi ilman köydenvartijoita. Turkan piirustuksessa olevaa "köyden erottelija -kauhaa" en ole kokeillut.

Minä tarvitsen köydenvartijan pitämään alkuköyden päästä kiinni. Apulainen voi pitää myös sormillaan yhteen kietoutuvat alkuköysien päät erillään, jotta kiertyminen etenee tasaisesti hupli-päästä kohti köyden toista päätä. Silloin kun jokaisella alkuköydellä on oma köydenvartijansa yhteen kieputuksessa, ei alkuköyden pituudella ole niin väliä. Vartija säätelee köyttä ja pitää myös alkuköyden muista sopivasti erillään. Kiertymisen edetessä köydenvartijat siirtyvät hieman lähemmäksi toisiaan. Lopulta kaikkien vartijoiden kädet ovat lähes nipussa köyden kieputtua loppuun saakka. Lyhyin alkuköysi määrää valmiin köyden pituuden ja siihen kohtaan laitetaan hevosenhäntäsolmu.

Hupliköydet hurmaavat. On mukava napata kyläreissulle koriin muutama kerä mummon vanhoja matonkuteita ja hupli. Köydenteko on hauskaa ja lopputulos aina yllätyksellisen kaunis.


Tätä kirjoittaessani aurinko ja tuuli paiskovat lunta alas puista. Aurinkokeräimet kehräävät 55 C asteista vettä varaajaan. Lumihangen pintaa syvemmällä sykkii lämmin kevään sydän.




9.3.2011

Parsimisen taide


Valitettavasti minulla ei ole kuvaa loppuun kuluneesta parsitusta villapaidastani, mutta näitä riittää...


Yhden kauneimmista villapaidoista olen nähnyt taiteilija Outi Heiskasen yllä: tumman harmaa villapaita oli parsittu sieltä täältä kirkkaan värisillä langoilla. Parsimisen taidetta. Siitä on kauan, yli 20 vuotta. Sain siitä inspiraation parsia villapaitojeni hihansuita erivärisillä langoilla. Hihansuut näet menevät rikki puulämmittäjällä: hihat toimivat vaistomaisesti patalappuina uunin luukkuja päivittäin avatessa. Olen kuullut muidenkin käyttävän hihansuitaan... 

Olin parsinut lempivillapaitani hihat kyynärpäitä myöden, huolellisesti eri väreillä. Lapset olivat pieniä. Äitini halusi olla avuksi ja nappasi kevään kynnyksellä kaikki villavaatteeni pestäväkseen. Ihanaa! Jonkin ajan kuluttua sain raikkaat puhtoiset pässinpökkimät takaisin kaappeihin odottamaan uutta talvea. Lempivillapaitaani käyttäisin kesän viileinä iltoina ja nuotiolla... MUTTA paitaani oli ilmestynyt uudet hihat, siistit yksiväriset! Voi ei... toki äidin tarkoitus oli mitä parhain ja kaunein.

Parsiminen unohtui vuosiksi. Tyydyin reikäisiin, kunnes ymmärsin löytäneeni kotimme vintiltä jotain hyvin kaunista ja arvokasta. Kotimme on 50-luvulla lakkautettu koulu (1904>).  Lakkauttamisen jälkeen koulun tiloissa on ollut mm puusepän työpaja. Hänen jäljiltään vintti on täynnä erilaisia puisia pulikoita, palikoita ja raakapuupaloja sekä sorvattuja aihioita. 
Vintti on ollut myös lasten aarreaitta: sadoittain erilaisia "varaosia" sekä puupyöriä, joita sai kuvioitua tusseilla ja joista pihaleikeissä vaurioituneet metalli- ja muoviautot saivat uusia osia vaurioituneiden tilalle, sekä uutta ilmettä. Pyörien lisäksi vintiltä löytyy laatikoittain puisia nappeja ja papiljotteja. Suosittua leikkilinnoitusten rakennusmateriaalia olivat karkeasti sorvatut ontot tolpat.  Näitä "tykin piippuja" ja "linnoitustolppia" oli vaneri-tynnyreittäin. Vinttimme on ollut - ja on sitä edelleen - runsauden sarvi ja ehtymätön materiaalivarasto, josta lapset ovat ammentaneet aineksia luomisintoonsa ja leikkeihin.  

Yksi pyörämalli, joka ei vaikuttanut kuuluvan lelu-autojen sarjaan, oli kiinnostava, mutta jolle en keksinyt alkuperäistä käyttötarkoitusta vuosiin. Mallista löytyi eri työvaiheita mutta vain muutama kauniisti viimeistelty hiottu pyörylä. Rei´än sijaan pyörylässä oli sorvattu monttu.  

Paluu vintille


Etsin taas rekvisiittaa, sillä kertaa koulun satavuotisjuhliin.  Purukasojen seasta käteeni osui päästään kauniin pyöreäksi hiottu tappi. Vaistomaisesti etsin käsiini kauniisti hiotun montullisen pyörylän, joita olin nostanut purujen seasta erilleen muutaman - ja kas, ne sopivatkin yhteen! Aivan selvästi sieni!  Mutta mikä sieni...


Pian selvisi: parsimissieni!


Parsimissienen ontto jalka on neulojen säilytystä varten. Tämä työkalu on varsinkin sukkien parsimisessa todella oiva apu. Sieni työnnetään sukan sisälle ja reikä, joka usein on kantapäässä, vedetään kireälle sienen hatun päälle.


Reikää kannattaa siistiä leikkamalla riekaleet pois. Näin sienen päälle kiristettynä saa parsittua "loimet" tasakireiksi ja kantapään muoto ja koko säilyvät.


..ja  parsitaan, eli poimitaan loimet parsinneulalla vuoroin yli ja ali. Jokainen parsinrivi täytyy parsia kiinni emosukkaan. Parsinneulassa täytyy olla riittävän iso silmä villalangalle ja itse neula ei saisi olla liian pitkä, kärki  terävänpuoleinen.


Tämä on ristikko-, eli korinpohjaparsintaa. Ehkä olisin voinut parsia loimivaiheen kunnolla emosukkaan kiinni ja tiiviimpi parsinta kestää kantapohjassa paremmin. Parsia voi myös sikin-sokin viistottain.

Mutta kun tuuli laantuu ja kevätaurinko lämmittää, istahdan ulos kelkkaan pärekopallinen rikkinäisiä villasukkia mukana...

Parsiminen on villiä! Villit käsityöt ovat kesyttämättömiä, alkuperäisiä, hauskoja, vapaita puntareista ja mittanauhoista ja joilla on oma paikka käsitöiden ekosysteemissä.