Veden taika 10 vuotta. In Memoriam Jackie Brookner. The Magic of Water 10 Yrs.

Huolenpitoa vuosittain. Rakas työmaa. Jackien muistolle. Veden taika -blogi.

10 vuotta sitten:

Kelluva biopuhdistamo-puutarha

Pienien kelluvien biopuhdistus-taideteosten valmistusta Angelniemellä yhteistyössä Salon Akva-hankkeene kanssa. Mukana taiteilemassa  13 innokasta saaren rakentajaa.  Mahtava tekemisen meininki, intensiivistä ahertamista Kokkilan rannalla neljä tuntia.

Kuva: Paula Alanne

Mikä ihmeen biopuhdistamo?

Puhdistaminen alkaa siitä, että ensin täytyy rakentaa puhdistaja-eliöille houkutteleva asunto! Kelluvat puutarhat tarjoavat suojaisan elinympäristön vesistön pieneliöille, planktoneille ja mikrobeille, sekä kutusuojaa vaikka ahvenille. Näin lisätään samalla luonnon monimuotoisuutta -tai paremminkin palautetaan sitä. Uusien asukkaiden myötä vesistöön joutuneet ravinteet menevät parempiin suihin. Pikkuhiljaa saaren pohjaan ja keinojuuristoon, myöhemmin kasvien juuristoon, muodostuu limainen ja aktiivinen kerrostuma, biofilmi, joka puhdistaa vettä. Biofilmi koostuu näistä tärkeistä pieneliöistä, jotka käyttävät ravinteita ja hajottavat eloperäistä ainesta ja näin osallistuvat tärkeiden aineiden kierrätykseen ravintoverkostossa.  Jos ravintoverkossa on reikä, eli vesiluonnon monimuotoisuus on syystä tai toisesta häiriintynyt ja eliöstö yksipuolistunut, voimme auttaa reiän paikkaamisessa näillä keinotekoisilla pikkusaarilla. Pienet kelluvat puutarhat sopivat pienten lampien puhdistamiseen.

Kaunis biopuhdistamo on pieni taideteko!

HUOM: Kelluvista saarista täytyy pitää huolta kuin omasta veneestä, akvaariosta tai puutarhasta! Sitä ei saa unohtaa vesistöön, koska silloin siitä voi tulla hyvin haitallista jätettä!

Hyviä kelluttimia ovat PE (Polyeteeni) - HD (High density) kanisterit, laatumerkintä löytyy yleensä kanisterin pohjasta. Polyeteeni on kemiallisesti reagoimatonta muovia, joka kestää vedessä hajoamatta eliöille haitallisiksi ainesosiksi. Polyeteenimuovikanistereita kertyy nurkkiin (mm. maatiloille) ja on joskus parempi kierrättää muovinenkin esine uuteen käyttöön, ennen kuin hylätä se jätteisiin, sillä näin arvokkaat raaka-aineet eivät mene hukkaan.

Näin syntyy pieni kelluva biopuhdistamo:

Kokeilimme biopuhdistamojen kellumista Kokkilan rannassa.  Pikkusaaret eivät oikein pärjänneet meren aalloille ja puhdistushommaa Halikonlahdella on enemmän kuin tarpeeksi...Päätimme siirtää biopuhdistamot Vuohensaaren lintulammikolle. Kellumista tukevoittaa veden lisääminen kelluttaviin kanistereihin, jolloin saaret kelluvat syvemmällä.

Kiitos kaikille innokkaille taiteilijoille ja  apuohjaajille Paulalle, Merille ja Minnalle!

Tuula

IN MEMORIAM

Runo

Suomesta sukupuuttoon hävinneet myrkkypistiäiset 2010 uhanalaisuus tarkistuslaskennan mukaan.

Paljasjalkapolku: ERAKKOHOTELLIT. Hotels for solitary bees.

Erakko-hotellit

Erakkomehiläisille 7 huoneistoa mukavuuksineen: aamuaurinkoon suunnatut oviaukot, pitkät puhtaat käytävät ja turvallinen ympäristö.

Paljasjalkapolku. Ympäristötaidenäyttely 2013. Korppoo

Erakkomehiläinen (engl.  Solitary bee)

Erakkomehiläiset ovat villejä mesipistiäisiä, joiden naaras rakentaa pesän yksin ilman lajitovereidensa apua. Erakkomehiläiset elävät yksin tai pienissä yhdyskunnissa, mutta vailla samanlaista sosiaalista luonnetta kuin tarhamehiläiset ja kimalaiset. Erakkomehiläisillä ei ole työläisiä, vain koiraita ja naaraita. Erakkomehiläisemot kasvattavat jälkikasvunsa pesäkoloissa, jotka ne tekevät, lajista riippuen, maahan tai pieneen reikään puussa. Emo täyttää pesän siitepölyllä ja medellä. 

Mesipistiäiset ovat tärkeimpiä kasvien pölyttäjiä

Kolopesivien mesipistiäisten asuntopula on pahentunut maaseudun muutoksessa. Metsänhoito on siivonnut lahopuut ja muokannut metsäpohjan, avonaiset laidunniityt ovat kasvaneet umpeen, puistot ja pihat ovat siistillä nurmikolla, hirsirakentaminen on vähentynyt ja puuaitojen tilalla on betonia ja metallia. Kovakuoriaisten puuhun tekemiin reikiin pesimään tottuneet erakkomehiläiset pölyttävät kukkia ja puutarhamarjoja, sekä monia maatalouden viljelykasveja, kuten rypsiä ja hernekasveja. Erakkomehiläiset keräävät siitepölyä tarhamehiläisen tavoin vasuihinsa tai takaruumiinsa runsaisiin karvoihin. Ne ovat meille hyvin arvokkaita pölyttäjiä. Meidän terveellinen ja monipuolinen ravinto on suorastaan riippuvainen erakkomehiläisten tarjoamista pölytyspalveluista.

Tutkittu juttu: yksi ainoa muurarimehiläinen saattaa pölyttää yhtä monta kukkaa kuin 80-300 tarhamehiläistä! Villien mesipistiäisten pesimäpaikat ovat nyt vähissä ja olen tehnyt Erakkojen hotellit -teoksen tähän tarpeeseen. Mm. muurari- ja lehdenleikkaajamehiläiset arvostavat hotellimajoitusta!

Kyse on kuitenkin suuremmasta kokonaisuudesta kuin vain ihmisen ravinnosta. Erakkomehiläisten pesissä loisivat monet muut hyönteiset, kuten toukojäärä tai villakärpänen. Pölyttäjähyönteiset vaikuttavat välillisesti myös lintujen ja muiden eläinten ravinnonsaantiin pölyttymisen kautta muodostuvien siementen muodossa. Hyönteiset ovat olennainen osa luonnon monimuotoisuutta. Ne ovat monien lajien tärkeitä ravintolähteitä, niin loisten kuin petojen. Hyönteiset ja muut selkärangattomat muodostavat kasvien ohella ravintoverkoston perustan, jonka heikkeneminen vaikuttaa ennalta-arvaamattomasti luonnon tasapainoon.

LEHDENLEIKKAAJAMEHILÄINEN

Valmistan Paljasjalkapolku-ympäristötaidenäyttelyyn teoskokonaisuuden mesipistiäisen pesistä. Mesipistiäisten habitaatit ovat hävinneet maaseudun muutoksen myötä ja monet lajit ovat uhanalaisia tai vaarantuneita. Mesipistiäiset ovat tärkeitä pölyttäjiä. Erakkopistiäiset ovat villejä mesipistiäisiä.

Myrkkypistiäisiä!
Erakkomehiläiset, niinkuin tarhamehiläisetkin kuuluvat myrkkypistiäisiin. Rauhallinen yhteiselo näiden pelottavien pörriäisten kanssa on mahdollista. Villimehiläisillä on kyllä pistin, mutta se on niin heikosti kehittynyt, ettei se kykene läpäisemään ihmisen ihoa. Sitä paitsi nämä hyönteiset ovat hyvin rauhallisia, minkä vuoksi niiden toimia on erittäin helppoa seurata -pysyt vain itse rauhallisena!


Lehdenleikkajamehiläinen
Kiinnostukseni mesipistiäisiä kohtaan heräsi joitain vuosia sitten - sattumalta. Meillä oli penkkeinä pihakeittiön ympärillä suuret pajun rungot. Istuimme rungoilla, minä vihanneksia tulella käännellen, kun huomasimme lasten kanssa, että jalkoväleissämme oli liikettä: siellä lenteli pörriäisiä, jonkinsortin amppareita eli myrkkypistiäisiä “varmaan”. Lapset olivat oppineet olemaan rauhallisesti tavallisten myrkkypistiäisten eli ampiaisten (ampiaiset eivät ole mesipistiäisiä, vaan petoja) kanssa, joten kumarruimme tarkastelemaan tarkemmin mitä haarojen välissä tapahtui. Tosiaankin: runkoon oli tullut pienen pieniä reikiä, halkaisijaltaan noin 4-5 mm. Pörriäiset ilmiselvästi pitivät reikiä pesinään. Päätimme seurata tilannetta ja jatkoimme penkkien käyttöä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Myrkkypistiäiset eivät välittäneet meistä, vaan jatkoivat lentojaan. Jonkin ajan kuluttua huomasimme, että reiät oli peitetty vihreällä... Tutkimme reikiä ja selvisi, että rei´issä oli pieniä lehtien paloja, jotka oli leikattu pienen pienillä otuksen hampailla tarkalleen pesäreiän kokoisiksi! Olimme haltioissamme! Joka reiän suulla oli paksu nippu näitä taidokkaita lehtileikkeleitä! Näimme myös, miten mehiläiset kantoivat pyörylöitä pesiinsä ja asettelivat ne huolellisesti suuaukolle. Ilmeisesti sisällä onkalon perällä oli lapsosia.

Vanhassa pajunrungossa asui ahkera pölyttäjä Megachile rotundata eli lehdenleikkaajamehiläinen.

Pesiä valmistuu:

Erakko-hotelli?

GENTLE ACTION. Taidetekoja ja habitaatteja

Gentle Action 

A habitat of  human-animal communication, music and happiness

Habitaatti: Rauno Lauhakangas, Tuula Nikulainen, Heike Vesters, David Rothenberg

Valastutkija Heike Vesters

Sain mieluisan "näyttelykutsun"  Gentle Action-yhteisölliseen taidetapahtumaan Osloon. Tehtävänäni oli visualisoida habitaatti, jossa kanssani näyttelyn ajan työskentelisivät valastutkija Heike Vesters, muusikko-kirjailija David Rothenberg sekä fyysikko Rauno Lauhakangas. Paikkana Kunstnernes Hus keskellä Osloa, kolmikerroksinen jyhkeä funkkistalo avarine galleriatiloineen. Mukaani otin luonnollisesti jurtan.

Tapahtuman kuraattorit, Eva Bakkeslett ja Anne Jortveitt, olivat ideoineet formaatin, joka koostui erilaisista taiteilijoiden ja tieteilijöiden muodostamista habitaateista. Habitaatit olivat luovia alustoja, jotka muodostuivat taiteilijoista sekä tieteilijöistä eli habitaatin "asukkaista" ja heidän toimistaan sekä yleisöstä, jotka muodostavat yhdessä sosiaalinen veistoksen (social sculpture).  Kuraattorit saivat kutsua intuitiotaan käyttäen kuhunkin habitaattiin visuaalisen taiteilijan sekä muita taitaja-tietäjiä valitsemiensa teemojen  mukaan. Oman habitaattini teema keskittyi valaiden ja ihmisten väliseen kommunikaation, valaiden lauluun, ääntelyyn ja valaskulttuurien uhanalaisuuteen. Taiteilija-kuraattoreiden intuitio toimi loistavasti: olin innoissani valas-aiheesta ja työskentelystä habitaatin muiden asukkaiden kanssa - ja myös yhteistyöstä habitaattien välillä! Ihan paras taidekonsepti ikinä!

Muusikko ja fil. professori David Rothenberg

Fyysikko ja valasaktivisti Rauno Lauhakangas

Habitaatti keräsi paljon yleisöä, luonnonsuojelijoita, kouluryhmiä, sekä valasaktivisteja ja -tutkijoita. Rakensin habitaatin valkeaan, canvaksella verhotun jurtan sisään, joka toimi oivallisena kaikupohjana valaan lauluille: kuin valaan vatsa tai hammasvalaiden ja delfiinien pyöreä vahan täyttämä kaikuluotain tai pääkoppa.

Jurtta ja valaanlaulu veti puoleensa runsaasti kuulijoita. Kuvassa mm. syväekologi David  Peat

Heiken, Davidin että Raunon esitelmät sekä keskustelut ihmisen ja valaiden välisestä vuorovaikutuksesta saivat minut pohtimaan uudella tavalla pohtimaan laulamisen merkitystä omien kokemusten sekä suomalaisen runonlaulu-tradition konteksteissa.



Miksi me laulamme?

Miksi me laulamme? Runonlaulajien jälkeläisinä vastaamme sen pitempää pohtimatta Larin-Kyöstiä lainaten: "En tiedä, miksi laulaa lintunen ja miksi jyräjääpi ukkonen. Vaan itse tiedän siksi laulavani, kun sävelet soivat rinnassani!" 
tai näin: 

Miksikä laulan? Nyt tiedän jo senki:

Laulu kun sieluhun voimia saa.

Laululla tenhon on voimainen henki,

Riemut ja tuskat se ain’ tasoittaa. –

Ääneni vaikk’ ompi kuuluton, räivän,

Laululla riemuiten ain’ alan päivän’,

Ukkoa Tuonelankin

Laululla tervehdin!  

Vieno 

(C. Edv. Törmänen 1855–1880) 

Miksi lintu laulaa - miksi ryhävalas laulaa?

Viimeaikaiset tutkimukset ovat Rauno Lauhakankaan mukaan osoittaneet linnun tuottavan laulaessaan aivoihinsa dopamiinia. Dopamiini on hormoni, joka tunnetusti saa myös ihmiset tuntemaan mielihyvää. Dopamiini on nk. kaksisuuntaisesti vaikuttava mielihyvähormoni: toisaalta se rauhoittaa, toisaalta se piristää. Minulle oli riemastattava uusi tieto se, että oletettavasti juuri dopamiini aktivoi meitä jäsentämään kaaottista ympäristöä havainnoimalla, arvioimalla ja suunnittelemalla. Toisin sanoen mielihyvä-hormoninvirtaus on avain elinympäristömme kaikkinaiseen ymmärtämiseen. Tämä ymmärrys taas johtaa rauhoittumiseen ja tasapainoon ympäristön kanssa, joka puolestaan saa aikaiseksi mielihyvän tunteita, tyytyväisyyttä. Positiivinen dopamiini-kierre! Laulu, laulettu runous, soitto ja tanssi ovat avaimia dopamiinivirtauksen aikaansaamiseksi. Todennäköisesti myös lintu laulaa mielihyvästä ja sydämen kyllyydestä oman elinympäristönsä parhaaksi.

Perinteisesti eläimen laulua on selitetty joko vastakkaisen sukupuolen houkuttelulla, urosten keskinäisellä kilpalaulannalla tai reviirin merkkaamisena - soitimella eli soittamisella. Mielenkiintoista, että äidinkielestämme puuttuu omakielinen käsite musiikki ja musiikin tuottaminen on soittamista, soitimella oloa (eikä pelaamista, play). En tiedä pitäisikö valaan laulua kutsua soitoksi vai lauluksi....

Ryhävalaan laulu, joka "löydettiin" vasta 60-70-lukujen taiteessa kylmän sodan satona. Yhdysvaltalaisten sukellusveneiden vakoillessa venäläisiä sotilaat tunnistivat merkillisen äänien jatkumon, joka ei voinut olla lähtöisin vihollis-sukellusveneestä. Ääni taltioitiin nauhalle. Samantien äänen alkulähteeksi valkeni suurikokoinen valas, ryhävalas. Laulua ei alkuun haluttu julkaista, koska pelättiin valaanmetsästäjien näin kykenevän paikallistamaan valaita äänten perusteella. 

Ryhävalaan laulun julkaiseminen (70- luvun alku) sai aikaan valtaisan valaiden suojeluun tähtäävän innostuksen ja ympäristöliikkeen syntymisen. Voidaan sanoa, että nykymuotoisen ympäristönsuojeluliikkeen äiti on valaan laululla synnytetty. Tarkempi ryhävalaan laulun analyysi on osoittanut, että kyseessä on todellakin laulu, jossa on toistuvia säkeitä, jaksoja ja rytmi. Laulu myös muuntuu samalla yksilöllä vuosien kuluessa. Ryhävalaat kuin runonlaulajia ja ryhavalaan laulu runonlaulua hihkuu vanha folkloristi! Laulu on sanojen runoutta, soitto on ääneen runoutta...

David on soittanut klarinettia yhdessä useiden eri valaiden kanssa ja kokenut onnen hetkiä kun ilmeinen vuorovaikutus kahden soittajan (tai soittajan ja laulajan) välille on syntynyt. Yhteisen soittosession järjestäminen ja sen vielä suunnitellusti onnistuminen vaatii, kuten arvata saattaa, satojen tuntien ponnistelua ja myös pettymyksiä. Davidin teos "Thousand Mile Song" kertoo ryhävalaan laulun ensiäänityksestä ja sen julkaisun aiheuttamista kuohuista, ympäristöliikkeen synnystä sekä hänen omista soittohetkistään valaan kanssa. Yhden kerran hän on kertomansa mukaan onnistunut "jammalemaan" hetken maailman suurimman laulavan ja laajimman äänialan hallitsevan nisäkkään, ryhävalaan,  kanssa. 

David kysyikin yleisöltä: miksi ryhävalas laulaa? -tai luo musiikkia, kuten hän itse valaan esityksen tulkitsee. Onko ryhävalaan laulu esitys? David kysyy. Vain uros-ryhävalaat laulavat. Yleisimmät vastaukset laulun tuottamisen "syihin" liittyivät pariutumiseen, viestin lähettämiseen satojen kilometrien päässä ruokaileville naaraille, naaraiden miellyttämiseen. Todellisuudessa tutkijoiden havainnot ryhävalaista ovat osoittaneet sen, että laulu ei tunnu kiinnostavan naaraita lainkaan tai se ei anakaan saa aikaiseksi minkäänlaista erityistä liikehdintää tai näkyviä reaktioita naaraiden parissa. Myöskään urosten välistä kilpalaulantaa ei ole tunnistettavissa.

Laulaako ryhävalas sydämensä kyllyydestä, ollakseen onnellinen ja yhtä ympäröivän maailman kanssa?

Vaikka ryhävalas on tunnetuin ja eniten tutkittu suurista valaista, kukaan ei todellakaan pysty selittämään, miksi ryhävalas laulaa. Laulut yleensä syntyvät pariutumislaitumilla, joten monet tutkijat uskovat laulamisen liittyvän pariutumiseen. Perinteiset tulkinnat uroksen miellyttämisyrityksistä, sosiaalisen aseman esiin tuomisesta, kilpailusta muiden urosten välillä, ovat liian yksinkertaisia. On tehty erilaisia uusia hypoteeseja valaita seuraamalla. Usein laulaja on yksinäinen uros. Toisinaan laulavalla uroksella on mukana naaras poikasineen, toisinaan myös toinen uros. Vahvimmat uudet hypoteesit liittyvät vuorovaikutukseen ja lauman yhteistoiminnan järjestämiseen, yhteisöllisyyden vahvistamiseen sekä mahdollisesti urosten väliseen avunantoon pariutumisen onnistumiseksi. Myös valaiden aivoista on löydetty dopamiinia. Näyttäisi siltä, että laulun ja äänen runoudella on perustavanlaatuinen merkitys niin ihmisen, kuin valaiden ja lintujen ympäristön hallinnassa. Kyse on ympäristön haltuun otosta, tapahtui se sitten dopamiinin, kaikuluotauksen, liikkeen, mielihyvän ja yhteenkuuluvuuden vaikutuksista yhdessä tai erikseen.

Toimiakseen äänirunouden, soiton, on oltava hyvää - taidetta! Voi vain arvailla mikä merkitys on äänisaasteella niin valaille kuin ihmisellekin, kaikelle elämälle. 

Joka tapauksessa:
Onnellisuuden kysymykset ja mittarit olisi saatava mitä pikimmiten käyttöön ihmisten aiheuttaman lopullisen ekokatastrofin välttämiseksi! Taiteilijat, olemme paljon vartijoina!