Meri Maria

Lapsi on poissa

Olin matkoilla. Pitempään poissaollessa kotikonnulla alkaa tapahtua kaikenlaista: luonto valtaa. Olin unohtanut villaisen työn tuulettumaan terassille, lapselle luvatun. Kaksi kuukautta! 

Tosin huovutus on siitäkin ihmeellistä, että sen voi korjata. Hieman haasteellinen on uuden villan ja vanhan huovan sauma. Veikkaamme, että pihan oravilla on nyt lämmin vaaleanpunainen joulupesä. En voi olla vihainen. Jätin työn tarjolle... ja tapanani on ollut jättää ulos ns huonoja irtovilloja  pesänrakentajille...

Luonnollista Uutta Vuotta!

Ryhävalaat, miekkavalaat sekä lokit ruokailevat yhdessä merellisen joulupöydän äärellä. Ihmiset tarkkailevat etäältä veneestä olentojen yhteistyötä ihmeissään: eikö miekkavalas olekaan peto, joka tappaa kaikki muut...!?

Yhteistyö kannattaa aina, säästää energiaa ja resursseja. Saalista riittää kaikille, myös ihmisille. Valaat pitävät sillit liikkeellä ja estävät niiden liikalisääntymisen. Toisin sanoen valailla on uusi merkittävä tehtävä ekosysteemissä tasapainon ylläpitäjinä. Ennen valaita vuonoissa hillittömästi lisääntyvät sillit aiheuttivat happikatoa, josta pahimpina vuosina on seurannut ekokatastrofi eli kalojen massakuolema. Ilmastonmuutoksen arvellaan olevan keskeinen tekijä meriolentojen käyttäytymisen muutoksissa.

Ryhä- ja miekkavalaita yhteisellä aterialla.

Ryhävalaita

Kaamosauringon säteet värjäävät valaan evään.

Alla olevassa linkissä tarinaa vuodenvaihteesta 2015/2016, jolloin sain seurata valastarkkailijana ja -oppaana ryhävalaiden ja miekkavalaiden yhteiseloa:

Valastarkkailijan päiväkirjasta

Hiljaa - aurinkopeura synnyttää

Hjul - Jul - Joulun pyörä

Mikään ei muutu. Maan auringonkiertoon perustuva kalenterimme kuljettaa meitä vääjämättömästi kuusta toiseen, arjesta juhlaan. Vuosikalenterin pyörä ikäänkuin pysähtyy päivänseisausten aikana antaen tilaa monimuotoisille uskomuksille ja riiteille. Joulu on kasvanut niistä suurimmaksi ja myös kulttuurisesti hyvin monikerrokselliseksi kalendaari-juhlaksi. Nykymuotoisen joulun perinteiden taustat ovat kuitenkin hieman hämärän peitossa, varsinkin pesäpäivien, joista mm Kustaa Vilkuna kirjoittaa klassikkoteoksessaan Vuotuinen ajantieto. "Auringon pesiminen" (seisaus) on kiehtonut minua pitkään, samoin se, mitä sysipimeys ja valon syntymä saakaan aikaiseksi meissä.

Talvipesä, 2000 (yksityisomistuksessa). Talven sydämellä, Jouluna, karhuäiti valmistautuu synnyttämään. Karhunlapset syntyvät talvi-helmikuussa, talvisen karhun-päivän aikoihin. Talvinen hidastuminen ja omaan pesään keskittyminen on ihmisillekin luontaista. 

Pesäpäivinä rakennamme Puun. Puu kannetaan sisälle taloon puettavaksi valoin ja valoa heijastavin koristein. Puusta tulee hetkeksi keskuksemme ja kodistamme pesä puun juurelle. Perinteinen joulupuu syntyy metsästä kaadetusta kuusesta. Perinteet muuttuvat, vaikka hitaasti - puu saa jäädä metsään. Nyt on suunnaton tarve istuttaa puita ja metsiä, hiilensitojia, rakentaa puusta kestäviä kotipesiä, kerrospesiä, puisia hiilinielutaloja, joiden katot ja seinustat kasvavat sammalta ja vehreää pensaikkoa lintujen ja perhosten pesiä... aurinkopeuran lepytystä!

Joulu - elämänsuojelun juhla

Linnuille ja muille eläimille pesätarpeita ja ruokaa - pesätarpeita ja ruokaa myös lahjoiksi ystäville sekä niitä eniten tarvitseville. Tärkeintä jouluna on olla antelias, luoda hyvyyttä ja näin avustaa aurinkopeuran pesintää eli Päivän synnytystä.

Aurinkopeura-mytologia on vain yksi jouluinen kerrostuma, jossa on monia kosketuspintoja meidän nykyisiin jouluperinteisiin ja -tarinoihin.

Aurinkopeura, Aurinkoäiti ja -poika

Pesäpäivät? kysyi ystäväni. Katsos kun... aurinko jää talvipäivänseisauksena pesäänsä eikä hievahda sieltä ainakaan kolmeen päivään! Siltä se ainakin tuntuu, kun käsillä ei ole sekuntikelloa, eikä horisontissa vaateria. Päivän pituus tai sen olemattomuus pysähtyy "auringon pesinnän" ajaksi. Pesinnän päätyttyä Päivä tarttuu jouluna syntynyttä aurinkopeuran vasaa sen sarventyngistä kiinni ja palaa takaisin päivää ja yötä rytmittävälle radalleen. Tätä, noin kolmen vuorokauden pituista maagista ajanjaksoa talvipäivän seisauksesta Jouluun, on vanha kansa nimittänyt pesäpäiviksi.

Aurinkopeuran synnytys palauttaa päivänkierron ennalleen. Hevoset ovat aurinkopeurojen maallisia lajitovereita ja näin saaneet juhlistaa uuden auringon syntymää joulunajan kilpa-ajoissa (Tapanin ajot) sitten roomalaisten aurinkojuhlien... Auringon paluun varmistamiseksi on sytytetty tulia, lahjottu metsäneläimiä ja henkiä sekä syöty tallissa uhriateria. Jouluna myös hellittiin synnyttävää aurinkopeuraa tuomalla keväinen varsa tupaan vahvistavalle kasvun takaavalle jouluaterialle. Tapahtuma ikuistettiin merkitsemällä varsan korkeus porstuan ovenpieleen. Toimitus oli kuin lupaus:  näin me myös uutta Aurinkolasta lupaamme kohdella ja kunnioittaa! Suomessa 1600-1700-lukujen noituus-oikeudenkäynnit koskivatkin usein jouluisia syömärituaaleja tallin puolella.

Varsa tuvassa Jouluna 2003

Aurinkohirvi ja -peura sekoittuvat toisiinsa. Elias Lönnrot rinnastaa hirven ja hevosen Kalevalan kosiorunossa: kosijan tehtävänä on ensin hiihtää hiiden hirvi ja sen jälkeen suitsittava hiiden hepo. Suomalais-ugrilaisten kansojen, mm komien ja udmurtien, muinaiset pronssikorut kuvastavat hevos- ja hirvi/peuramytologian kiinnittymistä aurinkoon. Pronssivalutekniikalla tehdyt pienoisveistokset ja korut ovat olleet naisten tekemiä, joista todisteena on useista naisten haudoista löydetyt valinkauhat ja upokkaat. Todennäköiseti korujen aurinkopeura on naaraspuolinen sarvipää - aurinkoäiti peuran hahmossa, joka kuljettaa reessään auringon antamia elämänlahjoja. Pronssi on kullan ohella "aurinkometalli".

AuRingon kultaiset vuoret

Länsi-Mongolian paimentolaiset kertoivat 90-luvun alussa pelkäävänsä kiinalaisten valloitusta, sillä Altai-vuoret ovat täynnä kultaa - ja josta vuoret ovat saaneet nimensäkin. Pelko oli aiheellinen, vaikka ei niinkään kiinalaisten osalta, vaan 2000-luvulla monikansalliset kaivosyhtiöt ovat varanneet Altai-vuorten rinteitä kullan, malmin ja uraanin etsintään...

Lampaat! Emme saa unohtaa lampaita... ilman lampaita, meillä ei olisi villaa! Lampaat myös synnyttävät juuri pesäpäivien aikaan. Lammas paimentolaisen kotieläimenä on arvokkaampi elävänä kuin lihasopassa, sillä lampaan muassa kulkevat arvokkaat perinteet ja tarinat, maito sekä materiaalit asumuksiin ja vaatteisiin. Lammas onkin aurinkopeurojen sukua - ja tarinan hyvästä lammaspaimenesta tunnemme kaikki.

Vietimme kumppanini ja vanhimman lapseni kanssa kaksi kuukautta Mongoliassa v. 1992.  Olin saanut tehtäväksi opettaa unohtunutta huopasaappaiden valmistustaitoa Länsi-Mongoliassa Manhkanin kylässä. Saappaiden huovutus omaksuttiin nopeasti takaisin, sillä villa oli hyvää,  huovutuksen perinne käsien muistissa. Huovutustaito oli myös elävää, sillä jurttien katteet olivat edelleen hevosvetoista käsityötä, tekijät innokkaita miehiä, naisia ja lapsia. Mielenkiintoista oli seurata naisten ja miesten tasaveroista kumppanuutta työnteossa ja kotiaskareiden parissa sekä heidän hevosten ja lampaiden käsittelytaitojaan. Lähes kaikki askareet sujuivat yhteistyössä ruuan laitosta pyykinpesuun, lampaiden keritsimiseen ja huovutukseen. Naiset hallitsivat tulta ja synnytyksen (myös hevoshuovan synnytyksen).  Miehet puolestaan suorittivat ateriaksi päätyvien eläinten teurastuksen. Vain synnyttänyt nainen saattoi olla läsnä eläimen teurastuksessa.

Jäätyneet aurinkopeurojen ratsastajat

Nykymongolien esiäidit ja -isät olivat  2700 vuotta sitten Altai vuorten tasankoja laidunmainaan pitäneitä skyyttejä. Ajanjaksoa 700 eaa-200 eaa  kutsutaan hautalöytöjen paikan mukaan Pazyryk-kulttuuriksi. Paimentolaiset ovat haudannneet tietäjänsä, shamaaninsa ja muun ylhäisönsä palsamoituina ja hyvin varusteltuina tilaviin hirsistä rakennettuihin kurgaaneihin, jotka ovat syväjäätyneinä säilyneet meidän päiviimme asti. Runsaasti tatuoiduilla vainajilla on haudoissaan hevosia, jopa kokonainen valjakko, eli neljästä kuuteen vetohevosta lehtikullalla koristelluin valjain kuljettamassa vainajaa "auringon maille".

Venäläinen arkeologi Sergei Rudenko avasi ja tutki 40-50 -luvuilla useita Pazyrykin hautoja. Yksi mielenkiintoisimmista kurgaaneista kuului naiselle, jonka hevosilla oli peura-naamiot villasta ja nahasta muotoiltuine sarvineen. Hevosten valjaiden yksityiskohdat, soljet sekä remminjakajat olivat koristeltu pienillä lehtikullatuilla peuroilla. Samat kullatut peuraveistokset koristivat tatuoidun naisen villasta, hiuksista ja hevosenjouhista valmistettua peruukkia.  Pazyryk-kulttuuri tuli suuren yleisön tietouteen Rudenkon työtä jatkavan arkeologin Natalya Polosmakin löydettyä  90-luvulla harvinaisen täysin koskemattoman haudan. Löytynyt vainaja on sittemmin nimetty Ukokin jääprinsessaksi ja Siperian jääneidoksi - ja hänen maalliset jäänteensä on nostettu kurgaanista pois tutkimuksia varten.  Jääprinsessan vartaloa kiertävät upeat tatuoinnit, joista ehkä huomattavin on olkavarteen hakattu peura auringonsäteitä muistuttavine sarvineen (ks kuvia: Siberiantimes).

Mielenkiintoinen Pazyryk-kulttuuriin liittyvä yksityiskohta löytyy Rudenkon muistiinpanoista:  naisten palsamoitujen ruumiiden ompeleet ovat hevosten jouhta, miesten hamppulankaa. Naiset synnyttäjinä on liitetty hevosen kautta aurinkooon, auringon antamiin elämänvoimiin ja uutta aurinkopoikaa synnyttävään aurinkoäitiin. Ei siis ihme että myös kristillisessä maailmassa, jonka uskonnon alkujuuret ulottuvat paimentolaisten maailmankuvaan, äiti Maria synnytti poikansa hevostallissa. Molemmat, sekä äiti ja poika, ovat sittemmin saaneet auringonkehrät päidensä ympärille ja keskeisen paikan joulun tallista ja valon juhlan keskiöstä.

 Valokuva edinburgilaisen kirkon lasimaalauksesta
T.Nikulainen

Lähteitä matkan varrelta mm.
Autio Eero (2000) Kotkat, hirvet, karhut : permiläistä pronssitaidetta.
Rudenko, Sergei (1970):  Frozen Tombs of Siberia The Pazyryk Burials of Iron-Age
Vilkuna Kustaa (1950): Vuotuinen ajantieto
Kirjoitelma on päivitetty vanhasta blogikirjotuksestani  vuodelta 2009 ja 2015
(Päätin julkaista jutun uudestaan luettuani riitaisaa keskustelua joulusta -mikä on oikeaa joulua ja mikä ei...)

Meri Maria (huovutus 2000-luvun alku)

Veden taika 10 vuotta. In Memoriam Jackie Brookner. The Magic of Water 10 Yrs.

Huolenpitoa vuosittain. Rakas työmaa. Jackien muistolle. Veden taika -blogi.

10 vuotta sitten:

Itämeri. Pop up varjoteatteri. Baltic Sea -Pop up shadow theater. MörkÖ.

Auta rehevöitynyttä Itämerta palauttamalla luonnon monimuotoisuuden! 

Luomalla hyviksen, saat pois yhden pahiksen:

... ja pikkuhiljaa meri puhdistuu ja luonnon monimuotoisuus palaa...

MörkÖ-festival, Kemiönsaari

Meri on kotimme. Sea is Our Home:

Laura Naukkarinen: äänet, Tuula Nikulainen: veistokset, Andréa Vannucchi: valot ja varjot

Jungfruskär   7.6-31.8.2014

Saaristomeren kansallispuiston tiedote:

Saaristomeren kansallispuiston saarella voi tutustua kesänajan Itämeren alkuperäisasukkaiden merielämästä kertovaan installaatioon. Installaation ovat toteuttaneet varsinaissuomalaiset taiteilijat: äänitaiteilija ja säveltäjä Laura Naukkarinen, folkloristi ja ympäristötaiteilija Tuula Nikulainen sekä valokuva- ja yhteisötaiteilija Anréa Vannucchi.

Saaristomeren kansallispuistoon kuuluvan Jungfruskärin saaressa odottaa kävijöitä taideyllätys. Luontopolun varrella sijaitsevaan vajaan on rakennettu pieni installaatio, MERI ON KOTIMME, joka heijastaa Itämeren tarunomaisten alkuperäisasukkaiden, hyljeolentojen elämää. Installaatioon voi tutustua maksutta 7.6.-31.8. välisenä aikana. Installaation ovat toteuttaneet kolme Varsinais-Suomalaista taiteilijaa: Laura Naukkarinen, Tuula Nikulainen ja Andréa Vannucchi.


”Hylkeet ovat Itämeren susia, hyljeksittyjä, joiden syyksi luetaan monet ihmisten aiheuttamat ongelmat Itämeren ekosystemissä,” toteaa Nikulainen, joka on perehtynyt hylkeistä kertoviin taruihin. Pohjoisella pallonpuoliskolla on vanhoja selkie-tarinoita, jossa hylje muuttuu ihmiseksi ja ihminen hylkeeksi. Laajalle levinneet myytit kertovat hyljenaisesta, jonka kalastaja ryöstää vaimokseen, mutta tilaisuuden tullen vaimo kuitenkin karkaa takaisin merelliseen kotiinsa. On myös uskomuksia, jossa hukkunut tai hukuttautunut ihminen jatkaa elämää hylkeen muodossa.

Jungfruskärin saari sijaitsee Paraisten kunnan Houtskarissa, Saaristomeren kansallispuiston luoteiskulmassa, keskellä Kihtiä. Jungfruskärin saarelle ei kulje yhteysalusliikennettä, joten oma vene tai taksivenekyyti on tarpeen. Saaren telttailupaikka palvelee myös meloen paikalle tulevia.

Taiteilijat:

Äänitaiteilija ja säveltäjä Laura Naukkarinen Kemiönsaaresta on kansainvälisestikin tunnettu erityisesti kokeellisesta folkmusiikistaan, jota hän on tehnyt nimellä Lau Nau. Naukkarinen on tehnyt myös elokuvasävellyksiä sekä improvisoitua musiikkia mykkäelokuviin. Hän käyttää musiikissaan oman äänensä ja laajan soitinvalikoiman lisäksi esineiden tuottamia ääniä sekä kenttänauhoituksia.

Folkloristi ja ympäristötaiteilija, angelniemeläinen Tuula Nikulainen, on työskennellyt pitkään kuvataiteilijana sekä ympäristö- ja yhteisötaiteen saralla. Hän on tuottanut mm. Halikonlahti Green Art -tapahtuman sekä muita taidetta ja ekologiaa yhdistäviä projekteja, joissa teokset ottavat kantaa erilaisin teoin ympäristön tilan huomioimiseksi.

Andréa Vannucchi on brasilialainen valokuvataiteilija. Hän toimi aiemmin fyysikkona ja opettajana, mutta jätti yliopistouran yli kymmenen vuotta sitten taakseen ja löysi paikkansa Särkisalosta. Hän käyttää usein optista välinettä soveltaen teoksissaan valon heijastusta ja diffraktiota. Vannucchi vaikuttaa myös yhteisötaiteen saralla.

Houtskärin laiturissa

Andréa luo valoja ja varjoja

installaation synnytystä

Hylky - hylje (Outcast)

Tilateos Salon taiteilijaseuran juhlanäyttelyssä
Ääni: Lau Nau eli Laura Naukkarinen äänet ja Hyljeksityt

Paikka: entinen, nyt vallattu, Perniön kunnantalon huone:

Äänestä hyljeksittyjen puolesta:

IN MEMORIAM

Runo

Suomesta sukupuuttoon hävinneet myrkkypistiäiset 2010 uhanalaisuus tarkistuslaskennan mukaan.

Paljasjalkapolku: ERAKKOHOTELLIT. Hotels for solitary bees.

Erakko-hotellit

Erakkomehiläisille 7 huoneistoa mukavuuksineen: aamuaurinkoon suunnatut oviaukot, pitkät puhtaat käytävät ja turvallinen ympäristö.

Paljasjalkapolku. Ympäristötaidenäyttely 2013. Korppoo

Erakkomehiläinen (engl.  Solitary bee)

Erakkomehiläiset ovat villejä mesipistiäisiä, joiden naaras rakentaa pesän yksin ilman lajitovereidensa apua. Erakkomehiläiset elävät yksin tai pienissä yhdyskunnissa, mutta vailla samanlaista sosiaalista luonnetta kuin tarhamehiläiset ja kimalaiset. Erakkomehiläisillä ei ole työläisiä, vain koiraita ja naaraita. Erakkomehiläisemot kasvattavat jälkikasvunsa pesäkoloissa, jotka ne tekevät, lajista riippuen, maahan tai pieneen reikään puussa. Emo täyttää pesän siitepölyllä ja medellä. 

Mesipistiäiset ovat tärkeimpiä kasvien pölyttäjiä

Kolopesivien mesipistiäisten asuntopula on pahentunut maaseudun muutoksessa. Metsänhoito on siivonnut lahopuut ja muokannut metsäpohjan, avonaiset laidunniityt ovat kasvaneet umpeen, puistot ja pihat ovat siistillä nurmikolla, hirsirakentaminen on vähentynyt ja puuaitojen tilalla on betonia ja metallia. Kovakuoriaisten puuhun tekemiin reikiin pesimään tottuneet erakkomehiläiset pölyttävät kukkia ja puutarhamarjoja, sekä monia maatalouden viljelykasveja, kuten rypsiä ja hernekasveja. Erakkomehiläiset keräävät siitepölyä tarhamehiläisen tavoin vasuihinsa tai takaruumiinsa runsaisiin karvoihin. Ne ovat meille hyvin arvokkaita pölyttäjiä. Meidän terveellinen ja monipuolinen ravinto on suorastaan riippuvainen erakkomehiläisten tarjoamista pölytyspalveluista.

Tutkittu juttu: yksi ainoa muurarimehiläinen saattaa pölyttää yhtä monta kukkaa kuin 80-300 tarhamehiläistä! Villien mesipistiäisten pesimäpaikat ovat nyt vähissä ja olen tehnyt Erakkojen hotellit -teoksen tähän tarpeeseen. Mm. muurari- ja lehdenleikkaajamehiläiset arvostavat hotellimajoitusta!

Kyse on kuitenkin suuremmasta kokonaisuudesta kuin vain ihmisen ravinnosta. Erakkomehiläisten pesissä loisivat monet muut hyönteiset, kuten toukojäärä tai villakärpänen. Pölyttäjähyönteiset vaikuttavat välillisesti myös lintujen ja muiden eläinten ravinnonsaantiin pölyttymisen kautta muodostuvien siementen muodossa. Hyönteiset ovat olennainen osa luonnon monimuotoisuutta. Ne ovat monien lajien tärkeitä ravintolähteitä, niin loisten kuin petojen. Hyönteiset ja muut selkärangattomat muodostavat kasvien ohella ravintoverkoston perustan, jonka heikkeneminen vaikuttaa ennalta-arvaamattomasti luonnon tasapainoon.

Hyljeksityt, Saaristomeren kansallispuisto Sinisimpukka