Näytetään tekstit, joissa on tunniste tarinankerronta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tarinankerronta. Näytä kaikki tekstit

6.1.2016

Miksi valaat ovat aurinkoja?


Merenpohjaan vajonnut aurinko

Valastarkkailijan päiväkirjasta


Valaat lisääntyvät hitaasti, elävät pitkän elämän, jonka kaari muistuttaa hyvin paljon ihmisten elämänkaarta lapsuudesta nuoruuteen ja vanhuuten. Kuoltuaan valaat painuvat merten syvyyksiin. Suurten valaanruhojen hajoamisprosessi merenpohjassa kestää vuosikymmeniä.

Tutkijat löysivät 70-luvulla fotosynteesin rinnalle toisen yhteyttämisen muodon, kemosynteesin, jossa lehtivihreättömät bakteerit pystyvät yhteyttämään hiilidioksidia saamansa kemiallisen energian avulla – eli yhteyttämään ilman auringon valoa. Kemosynteesiä tapahtui merenpohjan kuumien lähteiden läheisyydessä. Myöhemmin huomattiin (1987 meribiologi Craig Smith/University of Hawaii), että myös hitaasti hajoavissa öljyisissä valaanruhoissa mikrobit ja arkkieliöt hapettavat valaan ruhosta vapautuvia yksinkertaisia epäorgaanisia aineita kuten rikki- ja typpiyhdisteitä sekä metaania. Kemiallisesta hapetuksesta syntyy eliöiden tarvitsemaa energiaa, hiilihydraatteja. Kemosynteesin arvellaan olevan eliöiden varhaisin energian tuotantomenetelmä. Kuollut valas on ikäänkuin merenpohjaan vajonnut aurinko. Näin valasauringot muodostavat yhdessä merten syvyyksien mustien savuttajien kanssa meriluonnon ja koko planeetan monimuotoisuutta ylläpitävän tärkeän energia-verkoston.

Teollinen valaiden metsästys on tehnyt mittaamattoman aukon tähän verkostoon - ja samalla myös luonnon monimuotoisuuteen. Tämä on yksi merkittävä, jopa sivuutettu tekijä, miksi valaiden suojelu on erityisen tärkeää. Valailla on paljon muitakin ekosysteemin ylläpitoon ja säätelyyn liittyviä tehtäviä: vasta hiljattain on paljastunut, miten monien syväsukeltajien, erityisesti kaskelottien, merenpohjasta nostama rauta ylläpitää monimutkaista ravintoverkostoa planktoneista merilintuihin. Kaskelotti käyttää ravinnoksen syvänteissä eläviä pohjaeläimiä, kuten kalmareita ja mustekaloja. Kaskelottien punertava rautapiroinen uloste on arvokasta ravintoa planktonille - ja rauta myös tehostaa merten kykyä sitoa hiilidioksidia.

***

Vuodenvaihteessa olin onnekas. Pääsin valastarkkailijaksi ja apuoppaaksi valassafari-laivalle Tromssaan. Opin paljon uutta valaista ja niiden tärkeästä asemasta ekosysteemin tasapainon ylläpitäjinä. Valaita ei turhaan lueta kuuluvaksi ns lippulaivalajeihin eli flagship species .


Tunnelmia valassafarilta:


Mitä kaikkea voikaan arktinen talven syli tarjota: aurinkoja! 




Keskellä kaamosta, jolloin auringon valo on läsnä vain hetken vuorten lumisilla huipuilla, miekka- ja ryhävalaiden valkeissa evissä sekä valaiden hengityksessä, aurinko on läsnä kaikkialla. Auringonpilkut maalaavat revontulia taivaalle, jota halkoo auringoista koostuva linnunrata, ympärillä auringon valoa heijastavia planeettoja.

Tromssassa on parhaillaankin meneillään myös ihmeellinen aurinkonäytelmä: ympäröiviin vuonoihin on kerääntynyt suurin osa Barentsin meren ryhävalaista sillin pyyntiin - ryhävalas-perheitä, nuorisoa, uroksia sekä naaraita. Ne, tai oikeastaan he, ovat olleet siellä jo marraskuusta lähtien. He todennäköisesti suuntaavat takaisin Karibialle laulamaan ja lisääntymään helmikuun lopulla. 

Ryhävalaat vaeltavat vuosittain Karibialta Barentsin merelle, mutta Tromssan vuonojen silliparvet ovat humpakeille (Humpback whales) uusi löytö, sillä ensimmäiset kaksi valasta ilmaantuivat näille seuduille vasta noin viisi vuotta sitten. Seuraavana vuonna ryhävalaita olikin jo 50, sitten parisataa ja nyt ainakin 700 yksilöä.

Kuva: Lauri Pietikäinen/Kalastaja kuivalla maalla-blogissa.

Auringonvalo heijastuu ryhävalaan hengityssuihkuun. 

Jos valaat kiinnostavat, voit lukea lisää ryhävalaista Arctic Whale Toursin oppaan Lauri Pietikäisen blogista mm. siitä, miksi ennakkoluuloista huolimatta valaat ovatkin tervetulleita lisäkalastajia vuonoihin. Saalista riittää kaikille, myös ihmisille. Valaat pitävät sillit liikkeellä ja estävät niiden liikalisääntymisen. Toisin sanoen valailla on tässäkin kohtaa merkittävä tehtävä ekosysteemissä tasapainon ylläpitäjinä. Ilman valaita vuonoissa hillittömästi lisääntyvät sillit ovat aiheuttaneet happikatoa, josta pahimpina vuosina on seurannut ekokatastrofi eli kalojen massakuolemia. Ilmastonmuutoksen arvellaan olevan yksi tekijä tässä uudenlaisessa kuviossa.

Uusi lähimatkailukohde on vielä sangen tuntematon


Pohjois-Norjan kaamos houkuttelee turisteja - Tromssa kuhisee matkailijoita, jopa hyvin kaukaa: Aasiasta, Australiasta, Afrikan ja Amerikan mantereilta. Monet ovat tulleet nähdäkseen revontulia ja poroja ja kokeakseen lumen. Tromssassa valassafarilla mukana ollut ystäväni ihmettelikin: turistikaupat ovat täynnä poro- ja revontuliaiheisia pipoja, -paitoja ja kahvimukeja, mutta missään ei näkynyt edes kuvaa valaanpyrstöstä mukaan kotiin vietäväksi, vaikka lähivesillä on koko ajan meneillään tämä mitä ihmeellisin näytelmä!


Tromssan päiväkirjasta:

29.12.2015

Arctic Whale Tours Tänään kaiken nähnyt oppaamme, Lauri Pietikäinen, hihkui "uskomatonta, uskomatonta". Valaita oli kaikkialla ja ne tulivat lähelle. Ryhävalaiden talvinen viipyminen näillä vesillä, näin sankoin joukoin, on uusi ilmiö - Karibia saa odottaa, sillä täällä on runsain mitoin rasvaista silliä. Ja me turistit olemme kuin lapset karkkikaupassa: kaamosauringon pinkki-laikkusiksi värjäämät miekkavalasperheet piirittävät joka puolelta hiljakseen keikkuvaa laivaamme, jonka kannelta ahmimme näitä ihmeellisiä olentoja herkeämättä katseillamme. Isoäitiensä ohjaamina miekkavalaat pyytävät ja kokoavat sillejä. Samaan aikaan tarkkakorvaiset ryhävalasnuorukaiset, jotka eivät vielä taida laumansa kupla-verkkokalastus-yhteistyötä, käyttävät hyväkseen miekkavalaiden ruokapöytiä - kaikessa sovussa, sillä norjalaiset miekkavalaat ovat lempeitä, eivätkä ne saalista ryhävalaiden poikasia. Jänniä nämä valaskulttuurit, sillä Karibian lisääntymisalueilta ryhävalailla on karuja perheidenhajoamis-kokemuksia: sikäläiset miekkavalaat tappavat ryhävalaidenkin poikasia. Pohjoisessa voi toisiin luottaa, sillä täällä toimii valaillakin sosiaalidemokratia.



30.12.2015

Olen valasmummojen valtakunnassa. Valaiden suurperheissä se on isoäiti joka "sanoo missä silliparvi seisoo". Meillä ranta-apinoilla ja valailla on muutakin yhteistä: vaihdevuodet - ja se vasta hienoa onkin, sillä siihen perustuu mahdollisuus isovanhemmuuteen ja viisauteen. Ollaan valaiksi.



31.12.2015

Työnsin lumella täyteen sullotun kahvipannun kotatulille ja läksimme joukolla vuonon rantaan. Porot seurasivat mukana - ei kahvinporot, vaan kesyt peurat, ne joiden naaraillakin on sarvet eli aurinkopeurat - kokonainen tokka! Haalean vihreät revontulet peittyivät varkain ammuttujen leijuvien hätärakettien punaan, joka valaisi oudolla tavalla lumivalkean maan ja sen porot. Rannassa avautui Tromssan taivas. Laivojen sireenit ulisivat vuodenvaihteen kunniaksi. Äänimeri resonoi ympäröivien vuorien kanssa muuttuen ryhävalaiden trumpetin mataliksi soinnuiksi, samalla kuin taivas täyttyi joka suuntaan räjähtävistä värikkäistä silliparvista. Porot eivät olleet moksiskaan taivaallisen meren näytelmästä, vaan kuopsuttivat tuoreen lumen alta jäkälää ja heinää.

Mutta mitä ajattelivatkaan ryhävalaat! Vuoden ensimmäisenä päivänä saimme seurata kymmenien ryhävalaiden ruokailua runsaiden silliparvien äärellä, ruokariittiä, jossa valaat eviensä ja vartaloidensa liikkeillä kokoavat silliparvet kuplaverkkoon lähelle veden pintaa. Vesi kiehuu silmiemme edessä, ja pian kuohunnan keskeltä nousevat valaat, kaikki yhtä aikaa, ylös vedestä vyötäröjään myöten valtaisat suut ammollaan - kuin tanssien. Hopeiset sillit kirpoavat tanssijoiden suista kuin ilotulitteet paikalle juhlimaan saapuneille merilokeille ja merikotkalle lahjoiksi. Ja tämä näytelmä toistuu, joka puolella laivaa, paikalla on useita parvia. Uskomatonta. Vuoden ensimmäinen päivä painuu vuorten taakse. Auringon punainen kajo hiipuu, laivamme salonki täyttyy punaposkisista ja autuaan onnellisista valasrakastajista.



***

Arctic Whale Tours on ainoa valassafareita tarjoava toimija Tromssassa, jolla on WDCS (Whale and Dolphin Society) sertifikaatti toiminnalleen. Sympaattisen Jacquelyne-laivan miehistö ja oppaat noudattavat yhdessä valaiden suojelujärjestön kanssa luotuja pelisääntöjä. Oleellista on se, että liikkuvia valaita ei seurata, ja ruokailevien parvien ympärille jätetään vähintään 100 metriä tilaa. Opas Lauri Pietikäinen tuntee valaat kuin parhaat ystävänsä - ja hän muistuttaa laivan vierailijoille: pysähdymme, maltamme odottaa, niin valaat tulevat -ja se toimii. Valaat ovat myös oppineet käyttämään laivan seinää hyödykseen saalistaessaan sillejä: ryhävalaat ajavat sillit kohti laivan kylkeä. Laivan varjon huomatessaan silliparvi tekeekin äkkikäännöksen ja ryhävalaat ovat valmiina haukkaamaan suuriin suihinsa panikoivan silliparven. Valaiden keittiöt sijaitsevat usein juuri jyrkänteiden läheisyydessä. Vedenalaiset jyrkänteet ovat ekologisia hotspotteja, sillä vedenalaisten jyrkänteiden suojissa ja reunoilla luonnon monimuotoisuus kukoistaa monikerroksisina hyllyinä.


Hyviä kuvia valasretkiltämme löytyy Arctic Whale Tour´in sivuilta.

Linkkejä:
Suosittelen myös vierailua paikallisella porotilalla, jota isännöi nuori saamelaisperhe: Tromsø Arctic Reindeer Farm. Sekä Arctic Whale Tour että Tromsø Arctic Reindeer Experience löytyvät luonnollisesti myös facebookista.



Valastarkkailu-juttuja vanhasta blogistani (jutut julkaistu Salon Seudun Sanomissa):

Azorit:

Tulivuoren sydämestä syntyneet

Viena:

Valastarkkailua Vienanmerellä



6.12.2012

Hyljenainen




On yö ja täysikuu. Kalastaja näkee luodolla liikettä. Lienevät harmaahylkeitä, hän tuumaa. Kuunvalo saa kalastajan pysähtymään ja tarkkailemaan notkeasti liikehtiviä hylkeitä. Hän huomaa hylkeiden riisuuntuvan. Pian kalliolla tanssii alastomia nuoria naisia kuun valossa. Näystä lumoutuneena kalastaja soutaa hiljaa saaren taakse ja rantautuu. Hän varastaa yhden kalliolla lojuvista hylkeennahoista ja piilottaa sen veneeseensä ja jää odottamaan...

Aikansa ihmisinä ilakoituaan naiset sujahtavat hylkeennahkoihinsa ja sukeltavat takaisin mereen.  Paitsi yksi, sillä hän ei löydä nahkaansa, eikä siten voi seurata muita aaltoihin. Mies nousee veneestä kalliolle ja lupaa palauttaa naiselle tämän nahan yhdellä ehdolla: naisen on suostuttava hänelle vaimoksi ja elämään kanssaan maanpäällistä elämää. Seitsemän vuoden kuluttua vaimo saisi nahkansa takaisin ja voisi halutessaan palata mereen. Hyljenainen myöntyy, astuu veneeseen ja kalastaja soutaa nuorikkonsa kanssa kotiin. Mies säilöö hylkeennahan puiseen kirstuun ja kätkee kirstun avaimen. Nainen asettuu miehen taloon, he perustavat perheen, saavat lapsen ja elävät yhdessä ihmisten elämää iloineen ja suruineen. Kaikki näyttää päällisin puolin hyvältä. Vuosien kuluessa ja lapsen kasvaessa hyljevaimo on alkanut riutua ja voida päivä päivältä ja vuosi vuodelta huonommin. Hän laihtuu ja kalpenee, ennen niin tuuheat kauniit hiukset ohenevat, iho kuivuu ja halkeilee, askeleet käyvät aina vain raskaammiksi. Kunnes seitsemän yhteisen vuoden jälkeen vaimo vaatii saada nahkansa takaisin, mutta mies ei suostu, koska pelkää vaimon karkaavan takaisin mereen. Hän piilottaa kirstun avaimen parempaan piiloon, mutta ei huomaa lapsen tarkkailevan hänen toimiaan. 

Kalastaja rakastaa vaimoaan. Hän haluaa pitää tämän siitä huolimatta, että näkee vaimonsa riutuvan ja rumentuvan silmissään. Lapsi säälii äitiään. Hän on aavistanut äitinsä hylkeennahan piilopaikan, joka on vanha lukittu kirstu. Lapsi tietää avaimen säilytyspaikan. Hän hakee avaimen, avaa kirstun ja vie äitinsä hylkeennahan luo. Äiti, hyljenainen, kaappaa nahan kainaloonsa ja lapsi käsipuolessaan he rientävät yhdessä rantaan. Hyljenainen solahtaa nopeasti nahkapukuunsa ja sukeltaa takaisin meren valtakuntaan lapsi mukanaan. 

Hyljenainen ui vanhaan kotiinsa tavatakseen jälleen sisaruksensa ja muun perheensä. Perhe ilahtuu ja toivottaa äidin ja lapsen tervetulleeksi merenalaiseen kotiinsa. Kotiinpaluun myötä hyljenainen voimistuu ja parantuu. 

Maan päällä kaipaava isä etsii lastaan päivittäin rannoilta ja luodoilta. Jonkin ajan kuluttua hyljenainen päättää palauttaa maalla syntyneen lapsensa rannalle, takaisin isänsä huostaan, sillä maalla syntyneet kuuluvat maalle. 

Maalla lapsi unohtaa pian merenalaiset kokemuksensa, mutta palaa usein täydenkuun aikaan rantakivelle kuuntelemaan hylkeiden laulua ja ikävöimään merelle.



Satu, jonka olen "joskus jossain kuullut tai lukenut" ja kirjoittanut myöhemmin muistiin.

Kuvat Taika Bottner








3.10.2011

Tarinoita jurtassa - Turun kirjamessut

Grönlantilainen tarinankertoja Makka Kleist ja tarina valaan palavasta sydämestä Turun kirjamessuilla. Kerroin myös oman versioni Uudesta Seelannista löytämästäni valastarinasta. 



Jurtan katteena on kookkaita 90-luvulla hevosella ajaen huovutettuja
kuvia - yhdessä rantautunut miekkavalas. 



10.10.2005

Kimilik, joku jolla on voimaa 1983

Käsikirjoitus ja ohjaus Heli Aaltonen, visuaalinen toteutus ja varjoteatteri Tuula Nikulainen. Nuket Goro Shintami.






1.12.2000