Näytetään tekstit, joissa on tunniste hylje. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hylje. Näytä kaikki tekstit

13.4.2021

Koronan toinen vuosi

Työmailta

Viime vuoden maaliskuussa kävimme (Mullankaivajat) maanomistajien kanssa tutustumassa metsään, josta olimme löytäneet kivikautisen asuinpaikan. Asuinpaikka paljastui tarkkasilmäisille arkeologeille painaumana, joka muistutti kodan pohjaa, ja jonka maallikkokin saattoi erottaa maastosta - kun se hänelle ensin osoitettiin. Maanomistajat olivat innoissaan, mikä oli todella hienoa jatkotutkimuksia ajatellen. Kuitenkin pian tapaamisen jälkeen -ja sen seurauksena- meidät määrättiin koronatestiin ja vuorokauden karanteeniin. Näin tutustuimme koronaan, epidemiaan, jonka emme tuolloin olisi uskoneet jatkuvan vielä yli vuoden kodanpohja-löydön jälkeen. Alustavasti olemme sopineet Halikon lukion kanssa, että aloitamme kaivaukset syksyllä - toivotaan parasta!

HyMiSen-hanke (=tieteellisen hylje-miekkavalas-peto-saalis-mallin pelillistäminen) etenee  pelintekijöiden kanssa internetin välityksellä. Sen sijaan suunnittelemastamme opintomatkasta Skotlannin miekkkavalas-maisemiin joudumme toistaiseksi luopumaan.  

Aurinkoinen tulevaisuus-yhdistyksemme Käsityksiä-hanke luotiin alunperinkin nettiin kannustamaan lapsia leikkimään luonnossa ja jakamaan oivalluksiaan ja leikki-ideoitaan toisilleen - koronasta huolimatta ja juuri siksi. 

Käsityksiä-sivut

Olen saanut olla ja viihtyä omalla työhuoneella - hieman tunnelmia sieltä:







13.2.2013

Hyljeksityt. Outcasted. 15.2-31.3.2013

Hyljeksityt. Outcasted.

 15.2-31.3.2013


Teosten alku-inspiraationa ovat olleet Pohjanmerellä Helgoland-saaressa tapaamani hylkeet, jotka eivät kaihda ihmisiä, koska hylkeitä ei ole metsästetty vuosikymmeniin. Olen tavannut myös Saaristomerellä kallioluodoilla lepääviä isojakin hyljelaumoja - ja kuunnellut hylkeiden laulua. Saaristomeren hylkeet ovat varuillaan.

Hylkäämme ja hyljeksimme, meillä jokaisella on hylkynä olemisen kokemuksia.

Hyljeksimme luontoa, varsinkin niitä olentoja, joiden kanssa jaamme yhteisiä resursseja, ravintoa. Jaamme myös näiden olentojen kanssa ongelmamme: aaltovoima hiertää kiviä vasten muovijätteemme pienen pieniksi partikkeleiksi, myrkyllisiksi ainesosiksi, jotka rikastuvat ravintoverkostossa hylkeisiin, kaloihin ja takaisin ihmiseen. Muoviperäiset ympäristömyrkyt aiheuttavat olennoille vakavia vaurioita, hitaasti ja huomaamattomasti.

Pohjoisella pallonpuoliskolla on tarinaperinne, joka on parhaiten säilynyt Skotlannissa: selkie-tarinat. Selkie on olento, joka on ollut hylje ja muuttunut ihmiseksi -ja päinvastoin. Kreikasta on löytynyt myös hauta, jossa nuoren naisen viereen on haudattu hylje - selkie-puoliso?

Toivon teosteni avaavan keskustelua mertemme susista, hylkeistä, uusista näkökulmista: yhteiselon, kulttuurin ja tarinoiden rikkaus? Ja ne muoviroskat...


Veistokset on tehty hylätyistä materiaaleista, roskista ja löydöistä. Teosluettelo:


1. Pinnan alla, 2013. Tekstiili, metalli, paperi, sideharsokipsi, lasten hylkäämät muovilelut (kindermunista ym).
2. Helgoland, pyhä maa, 2012. Valokuva kanvakselle, punainen lanka.
3. Tuntematon selkie 2012. Tekstiili, metalli, paperi
4. Isoäiti, 2012. tekstiili, metalli, paperi, punainen lanka
5. Hylje-muotokuvia, 2011. Valokuvat (Helgolandista) hyötyissä kehyksissä.
6. Kuutti. Puno oma kuteesi verkkoon! Yhteisteos/ryijyveistos 2013. 

Ryijytekniikka on syntynyt ainakin tuhat vuotta sitten, ehkä siitä oivalluksesta, että eläin on elävänä arvokkaampi yhteisölle -ja ekosysteemille)kuin kuollut eläin. Ryijy matkii eläimen turkkia.



Tervetuloa!





6.12.2012

Hyljenainen




On yö ja täysikuu. Kalastaja näkee luodolla liikettä. Lienevät harmaahylkeitä, hän tuumaa. Kuunvalo saa kalastajan pysähtymään ja tarkkailemaan notkeasti liikehtiviä hylkeitä. Hän huomaa hylkeiden riisuuntuvan. Pian kalliolla tanssii alastomia nuoria naisia kuun valossa. Näystä lumoutuneena kalastaja soutaa hiljaa saaren taakse ja rantautuu. Hän varastaa yhden kalliolla lojuvista hylkeennahoista ja piilottaa sen veneeseensä ja jää odottamaan...

Aikansa ihmisinä ilakoituaan naiset sujahtavat hylkeennahkoihinsa ja sukeltavat takaisin mereen.  Paitsi yksi, sillä hän ei löydä nahkaansa, eikä siten voi seurata muita aaltoihin. Mies nousee veneestä kalliolle ja lupaa palauttaa naiselle tämän nahan yhdellä ehdolla: naisen on suostuttava hänelle vaimoksi ja elämään kanssaan maanpäällistä elämää. Seitsemän vuoden kuluttua vaimo saisi nahkansa takaisin ja voisi halutessaan palata mereen. Hyljenainen myöntyy, astuu veneeseen ja kalastaja soutaa nuorikkonsa kanssa kotiin. Mies säilöö hylkeennahan puiseen kirstuun ja kätkee kirstun avaimen. Nainen asettuu miehen taloon, he perustavat perheen, saavat lapsen ja elävät yhdessä ihmisten elämää iloineen ja suruineen. Kaikki näyttää päällisin puolin hyvältä. Vuosien kuluessa ja lapsen kasvaessa hyljevaimo on alkanut riutua ja voida päivä päivältä ja vuosi vuodelta huonommin. Hän laihtuu ja kalpenee, ennen niin tuuheat kauniit hiukset ohenevat, iho kuivuu ja halkeilee, askeleet käyvät aina vain raskaammiksi. Kunnes seitsemän yhteisen vuoden jälkeen vaimo vaatii saada nahkansa takaisin, mutta mies ei suostu, koska pelkää vaimon karkaavan takaisin mereen. Hän piilottaa kirstun avaimen parempaan piiloon, mutta ei huomaa lapsen tarkkailevan hänen toimiaan. 

Kalastaja rakastaa vaimoaan. Hän haluaa pitää tämän siitä huolimatta, että näkee vaimonsa riutuvan ja rumentuvan silmissään. Lapsi säälii äitiään. Hän on aavistanut äitinsä hylkeennahan piilopaikan, joka on vanha lukittu kirstu. Lapsi tietää avaimen säilytyspaikan. Hän hakee avaimen, avaa kirstun ja vie äitinsä hylkeennahan luo. Äiti, hyljenainen, kaappaa nahan kainaloonsa ja lapsi käsipuolessaan he rientävät yhdessä rantaan. Hyljenainen solahtaa nopeasti nahkapukuunsa ja sukeltaa takaisin meren valtakuntaan lapsi mukanaan. 

Hyljenainen ui vanhaan kotiinsa tavatakseen jälleen sisaruksensa ja muun perheensä. Perhe ilahtuu ja toivottaa äidin ja lapsen tervetulleeksi merenalaiseen kotiinsa. Kotiinpaluun myötä hyljenainen voimistuu ja parantuu. 

Maan päällä kaipaava isä etsii lastaan päivittäin rannoilta ja luodoilta. Jonkin ajan kuluttua hyljenainen päättää palauttaa maalla syntyneen lapsensa rannalle, takaisin isänsä huostaan, sillä maalla syntyneet kuuluvat maalle. 

Maalla lapsi unohtaa pian merenalaiset kokemuksensa, mutta palaa usein täydenkuun aikaan rantakivelle kuuntelemaan hylkeiden laulua ja ikävöimään merelle.



Satu, jonka olen "joskus jossain kuullut tai lukenut" ja kirjoittanut myöhemmin muistiin.

Kuvat Taika Bottner








10.10.2010