Parsimisen taide

Valitettavasti minulla ei ole kuvaa loppuun kuluneesta parsitusta villapaidastani, mutta näitä riittää...

Yhden kauneimmista villapaidoista olen nähnyt taiteilija Outi Heiskasen yllä: tumman harmaa villapaita oli parsittu sieltä täältä kirkkaan värisillä langoilla. Parsimisen taidetta. Siitä on kauan, yli 20 vuotta. Sain siitä inspiraation parsia villapaitojeni hihansuita erivärisillä langoilla. Hihansuut näet menevät rikki puulämmittäjällä: hihat toimivat vaistomaisesti patalappuina uunin luukkuja päivittäin avatessa. Olen kuullut muidenkin käyttävän hihansuitaan... 

Olin parsinut lempivillapaitani hihat kyynärpäitä myöden, huolellisesti eri väreillä. Lapset olivat pieniä. Äitini halusi olla avuksi ja nappasi kevään kynnyksellä kaikki villavaatteeni pestäväkseen. Ihanaa! Jonkin ajan kuluttua sain raikkaat puhtoiset pässinpökkimät takaisin kaappeihin odottamaan uutta talvea. Lempivillapaitaani käyttäisin kesän viileinä iltoina ja nuotiolla... MUTTA paitaani oli ilmestynyt uudet hihat, siistit yksiväriset! Voi ei... toki äidin tarkoitus oli mitä parhain ja kaunein.

Parsiminen unohtui vuosiksi. Tyydyin reikäisiin, kunnes ymmärsin löytäneeni kotimme vintiltä jotain hyvin kaunista ja arvokasta. Kotimme on 50-luvulla lakkautettu koulu (1904>).  Lakkauttamisen jälkeen koulun tiloissa on ollut mm puusepän työpaja. Hänen jäljiltään vintti on täynnä erilaisia puisia pulikoita, palikoita ja raakapuupaloja sekä sorvattuja aihioita. Vintti on ollut myös lasten aarreaitta: sadoittain erilaisia "varaosia" sekä puupyöriä, joita sai kuvioitua tusseilla ja joista pihaleikeissä vaurioituneet metalli- ja muoviautot saivat uusia osia vaurioituneiden tilalle, sekä uutta ilmettä. Pyörien lisäksi vintiltä löytyy laatikoittain puisia nappeja ja papiljotteja. Suosittua leikkilinnoitusten rakennusmateriaalia olivat karkeasti sorvatut ontot tolpat.  Näitä "tykin piippuja" ja "linnoitustolppia" oli vaneri-tynnyreittäin. Vinttimme on ollut - ja on sitä edelleen - runsauden sarvi ja ehtymätön materiaalivarasto, josta lapset ovat ammentaneet aineksia luomisintoonsa ja leikkeihin.  

Yksi pyörämalli, joka ei vaikuttanut kuuluvan lelu-autojen sarjaan, oli kiinnostava, mutta jolle en keksinyt alkuperäistä käyttötarkoitusta vuosiin. Mallista löytyi eri työvaiheita mutta vain muutama kauniisti viimeistelty hiottu pyörylä. Rei´än sijaan pyörylässä oli sorvattu monttu.  

Paluu vintille

Etsin taas rekvisiittaa, sillä kertaa koulun satavuotisjuhliin.  Purukasojen seasta käteeni osui päästään kauniin pyöreäksi hiottu tappi. Vaistomaisesti etsin käsiini kauniisti hiotun montullisen pyörylän, joita olin nostanut purujen seasta erilleen muutaman - ja kas, ne sopivatkin yhteen! Aivan selvästi sieni!  Mutta mikä sieni...

Pian selvisi: parsimissieni!

Parsimissienen ontto jalka on neulojen säilytystä varten. Tämä työkalu on varsinkin sukkien parsimisessa todella oiva apu. Sieni työnnetään sukan sisälle ja reikä, joka usein on kantapäässä, vedetään kireälle sienen hatun päälle.

Reikää kannattaa siistiä leikkamalla riekaleet pois. Näin sienen päälle kiristettynä saa parsittua "loimet" tasakireiksi ja kantapään muoto ja koko säilyvät.

..ja  parsitaan, eli poimitaan loimet parsinneulalla vuoroin yli ja ali. Jokainen parsinrivi täytyy parsia kiinni emosukkaan. Parsinneulassa täytyy olla riittävän iso silmä villalangalle ja itse neula ei saisi olla liian pitkä, kärki  terävänpuoleinen.

Tämä on ristikko-, eli korinpohjaparsintaa. Ehkä olisin voinut parsia loimivaiheen kunnolla emosukkaan kiinni ja tiiviimpi parsinta kestää kantapohjassa paremmin. Parsia voi myös sikin-sokin viistottain.

Mutta kun tuuli laantuu ja kevätaurinko lämmittää, istahdan ulos kelkkaan pärekopallinen rikkinäisiä villasukkia mukana...

Parsiminen on villiä! Villit käsityöt ovat kesyttämättömiä, alkuperäisiä, hauskoja, vapaita puntareista ja mittanauhoista ja joilla on oma paikka käsitöiden ekosysteemissä.