9.3.2011

Parsimisen taide


Valitettavasti minulla ei ole kuvaa loppuun kuluneesta parsitusta villapaidastani, mutta näitä riittää...


Yhden kauneimmista villapaidoista olen nähnyt taiteilija Outi Heiskasen yllä: tumman harmaa villapaita oli parsittu sieltä täältä kirkkaan värisillä langoilla. Parsimisen taidetta. Siitä on kauan, yli 20 vuotta. Sain siitä inspiraation parsia villapaitojeni hihansuita erivärisillä langoilla. Hihansuut näet menevät rikki puulämmittäjällä: hihat toimivat vaistomaisesti patalappuina uunin luukkuja päivittäin avatessa. Olen kuullut muidenkin käyttävän hihansuitaan... 

Olin parsinut lempivillapaitani hihat kyynärpäitä myöden, huolellisesti eri väreillä. Lapset olivat pieniä. Äitini halusi olla avuksi ja nappasi kevään kynnyksellä kaikki villavaatteeni pestäväkseen. Ihanaa! Jonkin ajan kuluttua sain raikkaat puhtoiset pässinpökkimät takaisin kaappeihin odottamaan uutta talvea. Lempivillapaitaani käyttäisin kesän viileinä iltoina ja nuotiolla... MUTTA paitaani oli ilmestynyt uudet hihat, siistit yksiväriset! Voi ei... toki äidin tarkoitus oli mitä parhain ja kaunein.

Parsiminen unohtui vuosiksi. Tyydyin reikäisiin, kunnes ymmärsin löytäneeni kotimme vintiltä jotain hyvin kaunista ja arvokasta. Kotimme on 50-luvulla lakkautettu koulu (1904>).  Lakkauttamisen jälkeen koulun tiloissa on ollut mm puusepän työpaja. Hänen jäljiltään vintti on täynnä erilaisia puisia pulikoita, palikoita ja raakapuupaloja sekä sorvattuja aihioita. 
Vintti on ollut myös lasten aarreaitta: sadoittain erilaisia "varaosia" sekä puupyöriä, joita sai kuvioitua tusseilla ja joista pihaleikeissä vaurioituneet metalli- ja muoviautot saivat uusia osia vaurioituneiden tilalle, sekä uutta ilmettä. Pyörien lisäksi vintiltä löytyy laatikoittain puisia nappeja ja papiljotteja. Suosittua leikkilinnoitusten rakennusmateriaalia olivat karkeasti sorvatut ontot tolpat.  Näitä "tykin piippuja" ja "linnoitustolppia" oli vaneri-tynnyreittäin. Vinttimme on ollut - ja on sitä edelleen - runsauden sarvi ja ehtymätön materiaalivarasto, josta lapset ovat ammentaneet aineksia luomisintoonsa ja leikkeihin.  

Yksi pyörämalli, joka ei vaikuttanut kuuluvan lelu-autojen sarjaan, oli kiinnostava, mutta jolle en keksinyt alkuperäistä käyttötarkoitusta vuosiin. Mallista löytyi eri työvaiheita mutta vain muutama kauniisti viimeistelty hiottu pyörylä. Rei´än sijaan pyörylässä oli sorvattu monttu.  

Paluu vintille


Etsin taas rekvisiittaa, sillä kertaa koulun satavuotisjuhliin.  Purukasojen seasta käteeni osui päästään kauniin pyöreäksi hiottu tappi. Vaistomaisesti etsin käsiini kauniisti hiotun montullisen pyörylän, joita olin nostanut purujen seasta erilleen muutaman - ja kas, ne sopivatkin yhteen! Aivan selvästi sieni!  Mutta mikä sieni...


Pian selvisi: parsimissieni!


Parsimissienen ontto jalka on neulojen säilytystä varten. Tämä työkalu on varsinkin sukkien parsimisessa todella oiva apu. Sieni työnnetään sukan sisälle ja reikä, joka usein on kantapäässä, vedetään kireälle sienen hatun päälle.


Reikää kannattaa siistiä leikkamalla riekaleet pois. Näin sienen päälle kiristettynä saa parsittua "loimet" tasakireiksi ja kantapään muoto ja koko säilyvät.


..ja  parsitaan, eli poimitaan loimet parsinneulalla vuoroin yli ja ali. Jokainen parsinrivi täytyy parsia kiinni emosukkaan. Parsinneulassa täytyy olla riittävän iso silmä villalangalle ja itse neula ei saisi olla liian pitkä, kärki  terävänpuoleinen.


Tämä on ristikko-, eli korinpohjaparsintaa. Ehkä olisin voinut parsia loimivaiheen kunnolla emosukkaan kiinni ja tiiviimpi parsinta kestää kantapohjassa paremmin. Parsia voi myös sikin-sokin viistottain.

Mutta kun tuuli laantuu ja kevätaurinko lämmittää, istahdan ulos kelkkaan pärekopallinen rikkinäisiä villasukkia mukana...

Parsiminen on villiä! Villit käsityöt ovat kesyttämättömiä, alkuperäisiä, hauskoja, vapaita puntareista ja mittanauhoista ja joilla on oma paikka käsitöiden ekosysteemissä. 

10.1.2011

Lampaan villainen auringonpaiste (Performance)

Viimeaikoina on paljon puhuttu pimeässä pohjolassa asuvan kansan d-vitamiinin saannin vähäisyydestä.  Nyt on virallisia lisätippasuosituksia tuplattu. Uutisten lomasta löysin uuden inspiroivan tiedonjyväsen:
Vitamiinipillereiden sisältämä D3 –vitamiini on peräisin lampaan villasta!
Vitamiinipillereiden ja -tippojen D-vitamiini eristetään villan lanoliinista heksaanilla, tulen aralla alkaanilla, mikä ei ole siis lainkaan ympäristöystävällistä...

Villa huopuu emäksen vaikutuksesta. Huovutuksessa käytetään usein apuna emäksistä saippuaa. Emäs haurastuttaa villan suojana olevana valkuaisainekuoren, jolloin villakuitujen suomut pääsevät takertumaan toisiinsa huovutusprosessissa. Olisiko mahdollista että prosessissa vapautuu myös d-vitamiinia?  D-vitamiini on itse asiassa  hormonin kaltainen aine, jonka vaikutukset ihmiskehoon välittyvät nk. vitamiinireseptoreiden kautta. Jääkö kenties villan lanoliinin sisältämä d-vitamiini "vapautuvaan muotoon" huovan pinnalle - tai imeytyykö se huovuttajan käsiin? Reseptoreita on kaikissa soluissa ja myös iholla. Kuten hyvin tiedämme, D-vitamiinin esimuotoa muodostuu ihossa auringonvalon vaikutuksesta.

Villa iholla on kuin talvista auringonpaistetta !? 


Tuula Nikulainen: The Second Skin -performance Moscow 1992

Villaa on käytetty parannuksessa ja erilaisissa hoidoissa kautta villaisen historian ja paimentolaismaailman. Suomalaisille on tuttua painaa villaisella yhtä sun toista. Parhaiten villalla painaminen tepsii iskun aiheuttaman kivun lievitykseen. Painamalla aidolla rasvaisella villalla välittömästi loukkaantunutta kohtaa saa estettyä kuhmun kohoamisen ja sisäisen verenvuodon eli mustelman syntymisen. Niinpä se toimi silloin ennen vanhaan... Nyt jos kerrot ohjeen nuoremmalle polvelle, he toteavat: koitettu on - ei toimi! Eipä tietenkään, sillä kaupasta ostetut villavaatteet ovat käsitelty konepesun kestäviksi eli huopuuntumattomiksi pinnoittamalla villakuidut synteettisellä hartsilla eli muovilla.

Vanhastaan villavaatteita on käytetty paitsi kylmän ja lämmön eristämiseen myös reumaattisten kipujen lievittämiseen. Kevyesti huovutetuista villalakanoista on hyviä kokemuksia pitkäaikaispotilaiden ja paljon pitkällään olevien vanhusten hoidossa: villa ehkäisee makuuhaavoja ja hieroo kevyesti vartaloa.

Paimentolaisen lammas kuljettaa kulttuuriperintöä - elävänä.

Paimentolaisille villan tärkein ja käytetyin muoto on huopa ja joka usein on myös valmistettu tarkoin rituaalisin menoin. Olen keskustellut turkkilaisen tuttavan,  juuriltaan turkmeeni-nomadin, kanssa aiheesta 20 vuotta sitten, mutta hänen kertomansa on jäänyt hyvin mieleeni. Hän kertoi huovan merkityksestä paimentolaisten elämässä mm seuraavaa: vastasyntyneet on aina kapaloitu huopaan ja paimentolaisilla ei ole eurooppalaista nk. koliikkivauva-ongelmaa tunnettu. Vauvat ovat hyvin tyytyväisiä huopakääreissään. Vauvojen vaipat ovat käytössä huopuuntunutta rasvaista villaa (lanoliini neutralisoi villan joka puhdistaa itse itsensä) ja myös kehtojen sekä sänkyjen aluset ovat huopaa. Villaa käytetään myös hedelmällisyys-hoidossa. Mikäli raskaaksi tuleminen ei ota onnistuakseen, turvaudutaan huovutukseen: huovutetaan kaksi palaa, joista toiseen kuviodaan miesfiguuri ja toiseen nainen. Palat asetetaan vastakkain ja näin valmistettua huopalämmitintä pidetään päivin ja öin alavatsan kohdalla muun vaatetuksen alla. Huopahoidossa yhdistyvät sekä henkinen (maaginen parantaminen) että fyysinen hoito elvyttäen kehon itseparantavia voimia. Olen arvellut villan kyvyn muodostaa kosteudesta lämpöä yhdessä hierovien ominaisuuksiensa kanssa aukaisevan tukkeutuneita munasarjoja. Mahdollisesti myös huovan sisältämällä aurinko-hormonilla on oma osuutensa...mene ja tiedä, mutta kuulemma toimii.

Paimentolaiskansat kunnioittavat puhdasta valkeaa huopaa pyhänä. Valkoiset villat erotellaan mustista ja niistä valmistetaan seremonioissa käytettävät sekä pienten lasten käyttöön tarkoitetut huovat, kapalot ja kantokassit. Lammas on mongolien viidestä kotieläimestä se tärkein, ei lihana, vaan elävänä villan kantajana, sillä lampaan selässä kulkevat materiaalit paitsi taiteeseen ja tarinoihin, myös materiaalit asuntoon, vaatteisiin ja tarpeet parantamiseen.

"The Second Skin" performance Turku 1994 with Nea Lindgren



Ehkä kuuluisin villalla parantumisen tarina liittyy Joseph Beuys´iin. Beuys toimi Toisen maailmansodan aikana radiolähettinä pommikoneessa, joka putosi Venäjän ja Saksan väliselle "ei-kenenkään-maa-alueelle". Muistikuviensa mukaan tataaripaimentolaiset löysivät hänet paiskautuneena koneen ulkopuolelta lumihangesta. Oli sydäntalvi ja pakkasta. Löydettäessä Beuysilla oli ruhjevammojen lisäksi palo- ja paleltumavammoja. Paimentolaiset sivelivät haavoihin rasvaa ( lanoliinia) ja hunajaa (joka on antibakteerista) sekä käärivät hänet huopaan. Beuys pääsi sairaalahoitoon vasta useiden päivien kuluttua onnettomuudesta, mutta hän katsoo selviytyneensä hengissä paimentolaisten ensi-avun ja  nimenomaan juuri huovan sekä rasvan avulla. Sittemmin nämä substanssit säilyivät pitkään hänen taiteensa keskeisinä elementteinä. Joseph Beuys halusi myös korostaa ja  puolustaa taidetta maailmaa parantavana voimana sekä  inhimillisen kulttuurin  luovuuden mahtina.

Tuula Nikulainen: The Second Skin -performance Moscow 1992


Voiko villalla olla myös vitaminisoivia tai hormonaalisia vaikutuksia?  Kannattaa uskoa ja käyttää villaisia alusvaatteita öljyteollisten teknisten alusvaatteiden sijaan - joka tapauksessa!

Tuula Nikulainen: Homage to the Earth 1990

: