9.11.2010

Uhanalinen


Uhan alinen (Seinäjoen taidehalli 2010) 


Uhan alinen on leiri (-installaatio) joka kumpuaa elämäntapojen sukupuutosta. Maapallon eliö-lajiston sukupuuttoaallon  mukana ovat myös vaihtoehtoiset ja usein luonnonresurssien kanssa tasapainossa elävät kulttuurit ovat huuhtoutumassa historiaan. Leiri elämäntapana ja asumismuotona on katoamassa Euroopasta kokonaan pois.

Teoskokonaisuus on jatkoa Huivi-nimiselle installaatiolleni vuodelta 2005. Tuolloin kirjoitin näyttelyn esitteeseen seuraavasti:

Euroopassa on meneillään laajoja vähemmistökulttuurien integraatio-hankkeita mm. Unkarissa ja Unioniin liittymässä olevissa maissa. Erilaisuuden kulttuureja, viimeisiä ”köyhän elämän” saarekkeita ollaan systemaattisesti hävittämässä. Koulunkäynnin pakollisuuden ja terveydenhoidon siivellä halutaan poistaa kaikki muut elämäntavat ja asumismuodot, jotka eivät perustu ympärivuotiseen sähkö- tai öljylämmitteiseen laatikkoasumiseen. Tavoitteena on saavuttaa elintaso, jossa kaikilla on mahdollisuus kasvattaa jatkuvaa kuluttamistaan. Köyhyyden, yksinkertaisuuden ja vaatimattomuuden arvot, samalla luontoon sopeutuva rikas elämä, ovat sukupuuton partaalla....

Olin juuri palannut työ- ja näyttelymatkalta Unkarista. Budapestissa en saanut palvelua kahviloista tai ravintoloista jos päässäni oli huivi. Kauppahallissa perääni huudeltiin. Kävin Budapestin keskustan tuntumassa alueell,a jossa vielä 80-luvulla oli mustalaisleirejä. Alue oli puhdistettu ja tilalla oli korkea-aitaisia vartioituja parkkialueita. Kuulin että Unkarissa on paljon hankkeita ja rahaa mm. transsilvanialaisten romanien sopeuttamiseksi eurooppalaiseen yhteiskuntaan. Mitä tämä sopeuttaminen tarkoittaa? Tuskin kenellekään on tullut mieleen palauttaa ja tukea romanien perinteistä ja kestävää leiri-elämäntapaa (leirit ovat olleet paikallaan pysyviä, jos elinmahdollisuudet, “laitumet” sen sallivat): paikata ja parantaa telttoja ja vaunuja, istuttaa omenapuita ja perustaa luonnonkukka- ja tai lääkekasviviljelmiä, kohentaa hevosten olosuhteita, aitauksia, vankkureita jne - vain muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Aihe on edelleen ajankohtainen Euroopassa tapahtuvien romanileirien “puhdistusten” sekä Suomessakin pinnalla olevan maahanmuuttaja-, työurien pidennys-, ym elämäntapa- ja kerjäämiskeskustelujen sekä näihin liittyvän lainsäädännön muutostyön takia. Samaan aikaan toisaalla maailman huipputaloustutkijat puhuvat degrowth-välttämättömyydestä ja etsivät keinoja globaalin talouskasvun kääntämiseen hallittuun laskusuuntaan.


Olen syntynyt 50-luvun lopulla, intohimoisten suunnistajien metsissä telttaillen kasvatettu esikoinen. Olin alle kymmenvuotias kun tumman olomuotoni takia sain tuntea muumio-omenan läsähdyksen selkääni ja huudon: "mene matkoihisi mustalaislikka".




Isäni kuoleman jälkeen olen miettinyt paljon: mitä 50 vuotta on merkinnyt ihmisyyden ja ympäristömme muutoksena? Mitä meiltä puuttui 50 vuotta sitten? Olemmeko saavuttaneet sen vai kenties menettäneet? Matemaattisestikin laskettuna tuolloin elämämme ja luonnonvarojen kulutus oli maapallon kestokyvyn mittaista. Lohdullista on tietää jopa 1/3 maailman väestöstä elävän edelleenkin kestävästi, mutta annammeko sen jatkua? Samaan aikaan maapallon väestöstä 1/3 kamppailee elämästä ja 1/3 elää monin kerroin maapallon resurssien yli.

Taiteilijana haluan kannustaa kaikki ihmisiä kääntämään selkänsä jatkuvan talouskasvun uskolle, ja parantamaan näin takuuvarmasti elämänlaatua, niin oman kuin maapallolla kamppailevien ihmisten sekä koko uhanalaisen eliökunnan...