Lampaan villainen auringonpaiste (Performance)

Viimeaikoina on paljon puhuttu pimeässä pohjolassa asuvan kansan d-vitamiinin saannin vähäisyydestä.  Nyt on virallisia lisätippasuosituksia tuplattu. Uutisten lomasta löysin uuden inspiroivan tiedonjyväsen:
Vitamiinipillereiden sisältämä D3 –vitamiini on peräisin lampaan villasta!
Vitamiinipillereiden ja -tippojen D-vitamiini eristetään villan lanoliinista heksaanilla, tulen aralla alkaanilla, mikä ei ole siis lainkaan ympäristöystävällistä...

Villa huopuu emäksen vaikutuksesta. Huovutuksessa käytetään usein apuna emäksistä saippuaa. Emäs haurastuttaa villan suojana olevana valkuaisainekuoren, jolloin villakuitujen suomut pääsevät takertumaan toisiinsa huovutusprosessissa. Olisiko mahdollista että prosessissa vapautuu myös d-vitamiinia?  D-vitamiini on itse asiassa  hormonin kaltainen aine, jonka vaikutukset ihmiskehoon välittyvät nk. vitamiinireseptoreiden kautta. Jääkö kenties villan lanoliinin sisältämä d-vitamiini "vapautuvaan muotoon" huovan pinnalle - tai imeytyykö se huovuttajan käsiin? Reseptoreita on kaikissa soluissa ja myös iholla. Kuten hyvin tiedämme, D-vitamiinin esimuotoa muodostuu ihossa auringonvalon vaikutuksesta.

Villa iholla on kuin talvista auringonpaistetta !? 

Tuula Nikulainen: The Second Skin -performance Moscow 1992

Villaa on käytetty parannuksessa ja erilaisissa hoidoissa kautta villaisen historian ja paimentolaismaailman. Suomalaisille on tuttua painaa villaisella yhtä sun toista. Parhaiten villalla painaminen tepsii iskun aiheuttaman kivun lievitykseen. Painamalla aidolla rasvaisella villalla välittömästi loukkaantunutta kohtaa saa estettyä kuhmun kohoamisen ja sisäisen verenvuodon eli mustelman syntymisen. Niinpä se toimi silloin ennen vanhaan... Nyt jos kerrot ohjeen nuoremmalle polvelle, he toteavat: koitettu on - ei toimi! Eipä tietenkään, sillä kaupasta ostetut villavaatteet ovat käsitelty konepesun kestäviksi eli huopuuntumattomiksi pinnoittamalla villakuidut synteettisellä hartsilla eli muovilla.

Vanhastaan villavaatteita on käytetty paitsi kylmän ja lämmön eristämiseen myös reumaattisten kipujen lievittämiseen. Kevyesti huovutetuista villalakanoista on hyviä kokemuksia pitkäaikaispotilaiden ja paljon pitkällään olevien vanhusten hoidossa: villa ehkäisee makuuhaavoja ja hieroo kevyesti vartaloa.

Paimentolaisen lammas kuljettaa kulttuuriperintöä - elävänä.

Paimentolaisille villan tärkein ja käytetyin muoto on huopa ja joka usein on myös valmistettu tarkoin rituaalisin menoin. Olen keskustellut turkkilaisen tuttavan,  juuriltaan turkmeeni-nomadin, kanssa aiheesta 20 vuotta sitten, mutta hänen kertomansa on jäänyt hyvin mieleeni. Hän kertoi huovan merkityksestä paimentolaisten elämässä mm seuraavaa: vastasyntyneet on aina kapaloitu huopaan ja paimentolaisilla ei ole eurooppalaista nk. koliikkivauva-ongelmaa tunnettu. Vauvat ovat hyvin tyytyväisiä huopakääreissään. Vauvojen vaipat ovat käytössä huopuuntunutta rasvaista villaa (lanoliini neutralisoi villan joka puhdistaa itse itsensä) ja myös kehtojen sekä sänkyjen aluset ovat huopaa. Villaa käytetään myös hedelmällisyys-hoidossa. Mikäli raskaaksi tuleminen ei ota onnistuakseen, turvaudutaan huovutukseen: huovutetaan kaksi palaa, joista toiseen kuviodaan miesfiguuri ja toiseen nainen. Palat asetetaan vastakkain ja näin valmistettua huopalämmitintä pidetään päivin ja öin alavatsan kohdalla muun vaatetuksen alla. Huopahoidossa yhdistyvät sekä henkinen (maaginen parantaminen) että fyysinen hoito elvyttäen kehon itseparantavia voimia. Olen arvellut villan kyvyn muodostaa kosteudesta lämpöä yhdessä hierovien ominaisuuksiensa kanssa aukaisevan tukkeutuneita munasarjoja. Mahdollisesti myös huovan sisältämällä aurinko-hormonilla on oma osuutensa...mene ja tiedä, mutta kuulemma toimii.

Paimentolaiskansat kunnioittavat puhdasta valkeaa huopaa pyhänä. Valkoiset villat erotellaan mustista ja niistä valmistetaan seremonioissa käytettävät sekä pienten lasten käyttöön tarkoitetut huovat, kapalot ja kantokassit. Lammas on mongolien viidestä kotieläimestä se tärkein, ei lihana, vaan elävänä villan kantajana, sillä lampaan selässä kulkevat materiaalit paitsi taiteeseen ja tarinoihin, myös materiaalit asuntoon, vaatteisiin ja tarpeet parantamiseen.

"The Second Skin" performance Turku 1994 with Nea Lindgren

Ehkä kuuluisin villalla parantumisen tarina liittyy Joseph Beuys´iin. Beuys toimi Toisen maailmansodan aikana radiolähettinä pommikoneessa, joka putosi Venäjän ja Saksan väliselle "ei-kenenkään-maa-alueelle". Muistikuviensa mukaan tataaripaimentolaiset löysivät hänet paiskautuneena koneen ulkopuolelta lumihangesta. Oli sydäntalvi ja pakkasta. Löydettäessä Beuysilla oli ruhjevammojen lisäksi palo- ja paleltumavammoja. Paimentolaiset sivelivät haavoihin rasvaa ( lanoliinia) ja hunajaa (joka on antibakteerista) sekä käärivät hänet huopaan. Beuys pääsi sairaalahoitoon vasta useiden päivien kuluttua onnettomuudesta, mutta hän katsoo selviytyneensä hengissä paimentolaisten ensi-avun ja  nimenomaan juuri huovan sekä rasvan avulla. Sittemmin nämä substanssit säilyivät pitkään hänen taiteensa keskeisinä elementteinä. Joseph Beuys halusi myös korostaa ja  puolustaa taidetta maailmaa parantavana voimana sekä  inhimillisen kulttuurin  luovuuden mahtina.

Tuula Nikulainen: The Second Skin -performance Moscow 1992

Voiko villalla olla myös vitaminisoivia tai hormonaalisia vaikutuksia?  Kannattaa uskoa ja käyttää villaisia alusvaatteita öljyteollisten teknisten alusvaatteiden sijaan - joka tapauksessa!

Tuula Nikulainen: Homage to the Earth 1990

:

Uhan alinen

Uhan alinen (Seinäjoen taidehalli 2010) 

Alinen on paikka maan alla, josta voi hakea parantavaa voimaa. Jokaisella on oma reittinsä aliseen.

Uhan alinen on leiri (-installaatio) joka kumpuaa elämäntapojen sukupuutosta. Maapallon eliö-lajiston sukupuuttoaallon  mukana ovat myös vaihtoehtoiset ja usein luonnonresurssien kanssa tasapainossa elävät kulttuurit ovat huuhtoutumassa historiaan. Leiri elämäntapana ja asumismuotona on katoamassa Euroopasta kokonaan pois.

Teoskokonaisuus on jatkoa Huivi-nimiselle installaatiolleni vuodelta 2005. Tuolloin kirjoitin näyttelyn esitteeseen seuraavasti:

Euroopassa on meneillään laajoja vähemmistökulttuurien integraatio-hankkeita mm. Unkarissa ja Unioniin liittymässä olevissa maissa. Erilaisuuden kulttuureja, viimeisiä ”köyhän elämän” saarekkeita ollaan systemaattisesti hävittämässä. Koulunkäynnin pakollisuuden ja terveydenhoidon siivellä halutaan poistaa kaikki muut elämäntavat ja asumismuodot, jotka eivät perustu ympärivuotiseen sähkö- tai öljylämmitteiseen laatikkoasumiseen. Tavoitteena on saavuttaa elintaso, jossa kaikilla on mahdollisuus kasvattaa jatkuvaa kuluttamistaan. Köyhyyden, yksinkertaisuuden ja vaatimattomuuden arvot, samalla luontoon sopeutuva rikas elämä, ovat sukupuuton partaalla....

Olin juuri palannut työ- ja näyttelymatkalta Unkarista. Budapestissa en saanut palvelua kahviloista tai ravintoloista jos päässäni oli huivi. Kauppahallissa perääni huudeltiin. Kävin Budapestin keskustan tuntumassa alueell,a jossa vielä 80-luvulla oli mustalaisleirejä. Alue oli puhdistettu ja tilalla oli korkea-aitaisia vartioituja parkkialueita. Kuulin että Unkarissa on paljon hankkeita ja rahaa mm. transsilvanialaisten romanien sopeuttamiseksi eurooppalaiseen yhteiskuntaan. Mitä tämä sopeuttaminen tarkoittaa? Tuskin kenellekään on tullut mieleen palauttaa ja tukea romanien perinteistä ja kestävää leiri-elämäntapaa (leirit ovat olleet paikallaan pysyviä, jos elinmahdollisuudet, “laitumet” sen sallivat): paikata ja parantaa telttoja ja vaunuja, istuttaa omenapuita ja perustaa luonnonkukka- ja tai lääkekasviviljelmiä, kohentaa hevosten olosuhteita, aitauksia, vankkureita jne - vain muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Aihe on edelleen ajankohtainen Euroopassa tapahtuvien romanileirien “puhdistusten” sekä Suomessakin pinnalla olevan maahanmuuttaja-, työurien pidennys-, ym elämäntapa- ja kerjäämiskeskustelujen sekä näihin liittyvän lainsäädännön muutostyön takia. Samaan aikaan toisaalla maailman huipputaloustutkijat puhuvat degrowth-välttämättömyydestä ja etsivät keinoja globaalin talouskasvun kääntämiseen hallittuun laskusuuntaan.

Olen syntynyt 50-luvun lopulla, intohimoisten suunnistajien metsissä telttaillen kasvatettu esikoinen. Olin alle kymmenvuotias kun tumman olomuotoni takia sain tuntea muumio-omenan läsähdyksen selkääni ja huudon: "mene matkoihisi mustalaislikka".

Isäni kuoleman jälkeen olen miettinyt paljon: mitä 50 vuotta on merkinnyt ihmisyyden ja ympäristömme muutoksena? Mitä meiltä puuttui 50 vuotta sitten? Olemmeko saavuttaneet sen vai kenties menettäneet? Matemaattisestikin laskettuna tuolloin elämämme ja luonnonvarojen kulutus oli maapallon kestokyvyn mittaista. Lohdullista on tietää jopa 1/3 maailman väestöstä elävän edelleenkin kestävästi, mutta annammeko sen jatkua? Samaan aikaan maapallon väestöstä 1/3 kamppailee elämästä ja 1/3 elää monin kerroin maapallon resurssien yli.

Taiteilijana haluan kannustaa kaikki ihmisiä kääntämään selkänsä jatkuvan talouskasvun uskolle, ja parantamaan näin takuuvarmasti elämänlaatua, niin oman kuin maapallolla kamppailevien ihmisten sekä koko uhanalaisen eliökunnan...

Hyljeksityt - matkakirja. Helgoland

Spitsbergen. Longyearbyen  library lounge.

Matkakirja Ars Navigare -purjehdukselta toukokuussa 2010: 

Selaa kirjaa tästä linkistä

kuvat c Tuula Nikulainen